keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Tissejä ja tinderlutkailuja lopputulema eli 2.0

Mihinkäs se juttu jäi, no tähän KLIK.

Onnekseni tytöt, tai noh naiset eivät tunteneet toisiaan. Mirja olikin vain se toinen tiskillä hääräävä kuppilan työläinen. Kiitos jeesus, nähtävästi kotipaikkani ei ole vielä aivan liian pieni. Tämä vanhempi mukava nainen tiskin takana katsoo minua kuin makkaraa kun deittini kanssa otamme kahvit, ehkäpä laitan hänelle viestiä parin tunnin päästä? en nyt niin hölmö ole

Helppo kaato ja hyvä mieli, neiti tykkäsi eläimistä ja minä hänestä. Nuorempana tapauksena verrattaen vanhempaan tiskin naiseen luulisi että nuori olisi villimpi, eipä ollu. Kuinka voi olla mahdollista että nuori nainen häpeää tiukkaa kroppaansa enemmän kun elämää nähnyt puuma? Mistä liene nuoruudesta ja itsensä etsimisestä tämäkin johtuu, eikö niitten tyttöjen pitänyt olla henkisesti kypsempiä kuin saman ikäiset pojat?

Siinä missä puuman luolasta pitää lähteä uusi paita napittomana pois, pitää nuoren sylistä lähteä kun kotona on pleikkari jolla ois hauska pelata vähän fifaa. Ymmärrän kyllä että aina ei kemiat niin kohtaa, mutta ei se kyllä sitäkään ole. Varsinkin jos tyttö kysyy tinderissä uusintaa, sillon voi todeta että oli vissin ihan success. Kuitenkin, lutkailen tulevaisuudessa pervoja puumia. Ei pahalla ikätoverini, mutta kasvakaa.

-Lupiini

tiistai 3. toukokuuta 2016

Seksitön Cheerleader

Ensismmäisenä kommentti tästä otsikosta, eikö olekkin hyvä vitsi? Itse ainakin nauran niin että peräsuoli on solmussa.

Törmäsin siis Iltalehden laatujournalismin maailmaan ja löysin sieltä seuraavan,
(Cheerleader-joukkueeseen haettiin uusia jäseniä uskomattoman seksistisellä mainoksella).

Summarumppana Washingtonin Yliopisto haki uusia Cheerleadereitä ja kandidaateille oli asetettu monenlaisia kriteereitä... seksistisiä kriteerejä, HYI! Cheerleaderin tulee olla kaunis, urheilullinen ja tietynlaista kynsilakkaakin. Miten ne kehtaa? Siis miten ne kehtaa? Täysin pöyristettävää että Cheerleaderille asetetaan ulkonäköpaineita, näin miehenkin mielestä.

Miksi Cheerleaderin halutaan olevan kaunis, kuuma ja seksikäs? Eihän hänen tehtävä ole näyttää hyvältä, heidän tehtävänsä on auttaa turvamiehiä turvaamaan urheilijoiden turvallisuus. Turha unohtaa myöskään sitä kuinka tärkeä asema heillä on ajatuksien jakamisessa ja ideoiden jalostuksessa. Nykyaikamme kaikkitietävät ja modernit arjen pelastavat tietosanakirjat.



Iltalehden uutinen ihmittelee suuresti miksi halutaan seksikäs Cheerleades, en kyllä tiedä. Kyllä meidän omat Patrik Laineet ja Barkowit odottavat naisissaan terävää päätä ja hyvää luonnetta.

Mitä, jos jääkiekkomaajoukkueen pelaajatkin valittaisiin ulkonäkökriteerein? Pelitaitojen lisäksi perusvaatimuksiin kuuluisivat vaalea geelillä laitettu tukka, jykevä leuka, pieni parransänki, oikeanvärinen pikkutakki ja pyykkilautavatsa. Kultajuhlia ei ehkä tarvitsisi järjestää. -Iltalehti
 Väännetään siideriksi ja makkaraksi, Jääkiekkoilija ei tarvi sitä peppua ja hyviä rintoja. Jääkiekkoilijalla täytyy olla peliälyä, reaktionopeutta, lahjakkuutta ja perkeleen hyvät geenit. Leikkauspöydällä voidaan luoda maailman paras Cheerleader, mutta sellaisella ei voida luoda uutta Jaromir jäksteriä (NHL pelaaja). Missä on siis se miehen oikeus päästä piireihin ja jonkun palkintomieheksi puolivahingossa, missä on mun oikeus sellaseen?

Suomessa on onneksi taas maailmaa edellä ja Cheerleaderiksi pääsee kuka vain, ainakin jos paikallista tanssityttörivistöä katsoo sen mitä kehtaa ennen hyymörinauruun purskahtamista. pus
-Lupiini

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Nainen on kuin nokkahuilu

Tämä blogi on nyt vähän unohtunut omalta ja näköjään vähän muidenkin osalta, mutta ei se mitään. Palataan tässä asiaan ainakin tällä erää. Nyt kun kesä lähenee ja Suomen suven puskiessa päälle kelit pahenevat, on aika päästä nauttimaan ja tasapainon vuoksi myös kärsimään tietyistä kauden mukanaan tuomista asioista. Loma koputtelee tässä vapun myötä jo ovella ja se on tietenkin tavallaan monen mielestä varsin posiitivinen asia. Minua se kuitenkin kauhistuttaa ja aivan syystäkin, ei opiskelijalla voi olla kesälomaa. Pitäisi olla työpaikka, jonka avulla aloittaa massiivisen suurenmoinen urapolku kohti tähtiä. Toki tietynlainen työsopimus jo itseltänikin löytyy, mutta se on suoraan sanottuna aivan perseestä. Sen avulla ei lennellä tähtiin, oikeastaan sen avulla ei makseta edes vuokraa. Tällä hetkellä siis syystäkin vähän huolettaa, mutta onnekseni olen osaavasti jatkanut aivosolujeni liuoittamista, joten murheet eivät jatkuvasti paina mieltä.

Iloisin asia kesässä on tietenkin naisten vaatteiden määrän väheneminen. Lakipistettä vaatetuksen vähyydessä ei luonnollisesti vielä kelienkään myötä ole saavutettu, mutta harjaantunut silmä on jo kyennyt aistimaan sekä tiukemman että paljastavamman vaatetuskavalkadin esiinmarssin. Ilmiö on havaittavissa kaikkialla. Niin kaupungilla, ostoskeskuksissa, oppilaitoksissa, terveyskeskuksissa.. Jälkimmäiset ovat muuten parhaita paikkoja naisseuran löytämiseen. Ette usko, ellette itse kokeile.

Vapun iloksi olen kehittänyt uuden pelin, jonka avulla etenkin varmasti miesporukat voivat keskenään kilpailla paremmuudestaan. Laji vaatii vain hivenen sorminäppäryyttä ja nopeutta, suorituspaikaksi kelpaa mainiosti esimerkiksi yökerhon heikosti valaistu ja mahdollisimman täyteen ahdattu tanssilattia. Säännöt ovat yksinkertaiset, voittajaksi selviää se, joka paidan läpi saa avattua useimmat naisten rintaliivien hakaset ja kerättyä sitä myöten eniten pisteitä. Jokaisesta onnistumisesta seuraa piste. Mikäli rintaliivit saa avattua jostain syystä niitä päällään pitävältä mieheltä, saa puolikkaan pisteen. Jos jollain tapaa onnistuu pääsemään sellaiselle lähietäisyydelle naisen kanssa, että liivit saa varastettua, osallistuja saa viisi pistettä. Jos pääsee (tai joutuu) vastaavalle lähietäisyydelle rintaliivejä käyttävän miehen kanssa, hylätään sekä kilpailusta että kaveripiiristä. Miinuspisteitä tulee yksi kappale kiinnijäädessä, kaksi siinä tapauksessa, että kuumunut valkoritari antaa kiinnijääneelle osallistujalle turpaan ja viisi miinuspistettä seuraa siitä, jos tulee heitetyksi ulos baarista. Säännöt ovat siis sangen yksinkertaiset, vapun kunniaksi voi pelata vaikka useampana iltana peräkkäin ja muodostaa näin eräänlaisen turnauksen.

Niin se nokkahuilu. Kaikki kuitenkin ovat joutuneet sitä ala-asteella soittamaan, niin suurempia esittelyjä kyseinen väline ei kaipaa. Mutta aivan kuten nokkahuilu, myös nainenkin on instrumentti, jonka menestyksekkääseen soittamiseen vaaditaan sekä sormien että suun saumatonta yhteistyötä. En tiedä miksi koin tärkeäksi tuoda tämän itsestäänselvyyden esille, olkoon sitten vaikka neuvona niille, jotka eivät kyseistä asiaa kenties vielä ole ymmärtäneet. Jotkut kuitenkin saattavat päästä ensimmäistä kertaa tositoimiin vaikkapa näin vapun vapaamielisyyden vallitessa, niin on hyvä olla varautunut. Sellainen vinkki kuitenkin, että täysin kirjaimellisesti edellä mainittua ohjetta ei kannata ottaa. Toisin kuin nokkahuilua soittaessa, puhaltaminen ja epämääräinen reikien peittäminen sieltä täältä ei saa paljoakaan hyvää aikaan. Ainakaan useimmissa tapauksissa.

-Vyöruusu

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tissejä ja tinderlutkailua

Joku ihmettelee, miksi ihmiset jännittää. Moni tuttuni ihmettelee kohdallani sitä, miksi jännitän aina ennen ensitreffejä, eihän se sentään ole uutta? Jännittämiseen on kuitenkin hyvä syy, ilman sitä ei ole mitään. Jännitys on se suola joka tekee asioista mielenkiintoista. Kuinkahan kornia olisi tähän väliin julistaa näin
Siinä vaiheessa kun en jännitä treffejä, on aika mennä syvälle omaan itseensä, pohtia asioita, reflektoida ja tehdä päätös, päätös joka tuo yhden lopullien tuleman
lopeta ja mene naimisiin. 
Olipas kornia paskaa, mutta totta. Onnistumisessa on jotain järkeä jos siinä on ollut jotain jännättävää. Nyt siihen lutkailuun.


Kaunis päivä, aurinko paistaa ja mamuja on jokapuolella, ahh ihanaa. Seisoskelen kahvilan edessä, sitten nään hänet, tai ne, nuo ihanaiset rinnat joita ei voi kun ihmetellä. Kaunis kahviseurani oli saapunut. Jännitys loppuu kyllä siinä ensimmäisessä sutkautuksessa jonka päästää suustaan, onneksi. Tapauksessani tunteiden vuoristorata oli vasta alussa. Astellessamme tähän pikkuriikkiseen kahvilapaikkaan näen tiskin toisella puolella sen, yhden entisen lutkailun kohteen. Tuolla se nyt katselee irstain silmin, kuin olisin tullut kakkoskierrokselle, valeltuna hunajaan ja ekstaasiin. Sitten serualaiseni huudahtaa: Heeeippa mirjaa!
Ei helvetti, oliko hänen nimi Mirja, ainakin seuralaiseni kävelee nopein askelin tiskille, eihän tämä ole mahdollista? Miehen mieli on hassu, tuossa parin sekunnin hetkessä se ehtii prosessoida tilanteen mahdolliset lopputulemat, irstaan kimppakivan ja katuojaan kuolemisen välille jää paljon varteenotettavia mahdollisuuksia tarinan päätökseksi.
Näinkö urhoollinen tarinani päättyy? no se selviää seuraavassa tinferlutkailussa :) (passiivisagressiivinen hymiö)
Nyt luen ja juon teetä

-Lupiini

torstai 7. huhtikuuta 2016

Eedvardilla on perseessä reikä

Se taas johtuu siitä, että Eedvard fiksuna meni ja tökkäsi itseään neulalla perseeseen. Pienen neulan reiän lähistöllä on toki varmasti se isompikin reikä. Juuri se, josta tulee paskaa. Joskus elämän yleisestä merkityksettömyydestä on vaikea saada otetta. Jos nyt ei oteta huomioon kuolemaa ja sitä, mitä sen jälkeen mahdollisesti tapahtuu, mitä merkitystä tai järkeä missään ylipäänsä on? Miksi tuhlaan aikaani opiskeluun ja työnhakuun, kun aivan yhtä hyvin voisin vain maata paikallani ja nauttia ajatusteni sinfoniasta. Tai miksen voisin olla myös kuin Eedvard ja tökkiä itseäni neulalla. Mitä väliä kivullakaan, kun ei sitäkään tästä maailmasta mukaan saa, kuten ei mitään muutakaan. Kyse on kuitenkin vain siitä, että teitpä mitä tahansa, kaikkien ja kaiken lopputulos on sama. Kuolema. Sitä tuntuu edistävän vain ja ainoastaan tämä, yhtä lailla merkityksetön, eksistentiaalinen kriisini.

Jonkin asteisena sanataiteen ystävänä mieleni tekisi hieman ehkä väännellä sanoja, pyöritellä säikeitä ja sitä kautta muodostaa runoja. Mutta en jaksa vaivautua, onhan kuitenkin totta, että runous on hieman homoa. Lisäksi eihän runoilta enää nykymaailmassa vaadita mitään, tulevaisuudessa tuskin enää edes kirjaimia tai sanoja. Nykyään riittää, jos totean vaikkapa tämän blogitekstin runoksi. Siinä se on, vapaamuotoista ja -mittaista lyriikkaa parhaimmillaan. Olkaa hyvä ja tulkitkaa. Syvempi merkitys löytyy varmasti, jos joku kokee asiakseen sellaisen kaivaa. Ehkä taas hieman kärjistettyä asiaa, mutta loppujen lopuksi surullisen vähän.

Taiteellakaan ei tosiaan ole nykyään enää mitään merkitystä millään sen osa-alueella. Tosin olisihan se hieman irvokasta, jos taide jotain merkitsisi, kun ei tässä maailmassa millään muullakaan ole mitään väliä. Nykytaide on tullut ja ryöstöraiskannut termiltä koko sen arvon. Vuosisatoja vanha instituutio on kokenut täydellisen inflaation, koska taiteen saralla nykyään kaikki lasketaan. Kunhan se vain miellyttää edes tekijän silmää. Tai itse asiassa tuskin tarvitsee täyttää edes tuota määritelmää, riittää jos edes teoriassa joku elävä olento voisi kokea teoksen jollain tavalla taiteellisena. Siinä sitä taidetta nykymaailmassa. Eedvardin neulalla tekemä reikä perseessään on myös taidetta. Sitä voidaan pitää performanssina, nykytaiteen jaloimpana muotona.

Niin että yritä tässä nyt sitten elää ja nauttia. Sivullisen hengessä, merkityksetöntä huomista odottaen. Carpe diem saatana.

-Vyöruusu

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kaunis krapulani

Tänään on sunnuntai. Sen tietää siitä, kun aamulla herätessä suussa maistuu paska ja päässä jyskyttää. Saattoi olla hauska ilta, ikävä kyllä en muista kaikkea niin tarkasti kuin haluaisin. Muistan kyllä keskustelleeni elämästä varsin avoimesti sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa, joten mielenterveyden kannalta voi olla parempikin olla muistamatta ihan kaikkea. Tyhmän paskan jauhaminen kännissä on kuitenkin jo sen verran tuttua, että suurempaa morkkista ei enää onneksi jaksa nykyisin tuntea. Se on rakkaan harrastuksen huono puoli ja sen kanssa on pystyttävä elämään. Lajin asiantuntijana tunnistan kyllä riskit, jos vietät 10 tuntia putkeen samassa baarissa poistumatta ulos edes röökille, todennäköisyys sanoa jotain tyhmää illan aikana kasvaa merkittävästi. Mutta ei siitä sen enempää, mitään vakavampaa sentään ei pitäisi olla tapahtunut.

Milloinkohan sitä oppisi kantamaan vastuun itsestään ja elämästään? Ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa, rahat voisi käyttää paremminkin. Mutta eihän se ole hauskaa, sen sijaan ajanvietto niin hyvässä kuin yleensä toteutuvassa huonossa seurassa on huomattavasti hauskempaa, kun pöydästä löytyy muutakin kuin kansanluottamusta. Huoletkin unohtuvat, kunnes palaavat aamulla huomattavasti pahempina takaisin. Onnekseni olen huomannut muistini heikkenevän viime aikoina ihan selvinkinpäin, joten murheista autuaampi tulevaisuus lienee mahdollinen. Jos ei jotain muista, niin ei se silloin vaivaakaan. Ei tästä umpikujasta pääse enää kuin unohtamalla.

Muistakin terveydellisistä aspekteista olen ollut hieman huolissani viime aikoina. Luonnollisesti laji on vaativa ihmiselimistölle eikä urheilija tervettä päivää näe, mutta tänäänkin edellisvuorokauden raskaan suorituksen jälkeen tunsin kaupungilla kävellessäni suurta tarvetta oksentaa ja pyörtyä samanaikaisesti. Kumpaakaan ei tapahtunut, mutta kaukanakaan ei oltu. Harmittaahan se pelätä elämää vieläpä tällaisena kauniina kevätpäivänä, kun oma olo hieman matalapaineisempi. Mahakin on yksi ongelmakohta, sen lisäksi että se kasvaa, se saattaa olla muutenkin välillä hieman kovilla. Joku muu ehkä oppisi ensimmäisen tai viimeistään toisen kerran jälkeen, että toistakymmentä tuoppia olutta kruunattuna kännipizzan jalapenoilla ei ehkä ole se paras mahdollinen ruokavalio. Siinä tuhoutuu suolisto ja aamulla vessanpöntön putkisto. Mutta jatketaan opettelua, ehkä vielä joku päivä.

Lopuksi jaan tylsän ja kliseisen, mutta kaikkein toimivimman parisuhdevinkin. Älkää ryhtykö siihen touhuun. Sen sijaan hommatkaa sellainen ystävä vastakkaisesta sukupuolesta, jonka kanssa voitte esittää pariskuntaa ja lähteä Temptation Islandille tuotannon piikkiin ryyppäämään ja nussimaan tyhjäpäisiä sinkkuja, joiden ulkonäkövaatimuksia ette todellisessa elämässä täyttäisi. Siellä kuitenkin joku julkkistyrkky varmasti ottaa poskeen vähän rumemmaltakin kaverilta. Ilmaiseksi saa myös hieman KOHU-julkisuutta, kun leimautuu mediassa siaksi "pettämisen" vuoksi. Voisi olla hauskaakin. Saa käyttää ja on vähän pakkokin, hei.

-Vyöruusu




torstai 31. maaliskuuta 2016

Baari-illan hämärät jatkot

Ilta alkoi varsin kasuaalisti, olimme kukkiven ystäväisteni kanssa kumoamassa tuoppeja niityn lempinurkkauksessamme. Tilanne kuitenkin eskaloitui varsin nopeasti kun niitylle, omalle reviirillemme asteli kauniimman sukupuolen neilikoita. Neilikat päättivät liittyä kukkakimppuumme vastusteluista huolimatta ja seksuaalisesti arvelluttavien huuteluiden jälkeen. Ei mennyt aikaakaan kun huomaan seisovani kadulla kädessäni varsin kyseenalaisesti hankittu elintarvike ja alan pohtia elämän syvimpiä arvoja ja syntejä kunnes päätän ottaa asenteen "let´s see what happens" ja jatkan matkaani erittäin kyseenalaisella energialla varautuneen nelikon kanssa.

Päädymme yhden kukkasen kotiin, jossa aiomme nauttia saamamme elintarvikkeet kunnes minä huomaan, että jokin on vinossa. Siksi ehdotankin, että luovumme kaikki ylävartalomme vaatteista jotta voisimme tutustua toisiimme paremmin, homofobisesti kukkivat ystäväiseni vastustelivat aluksi mutta tajusivat sen vapauttavan ilmapiiriä ja suostuivat. Kaikki nauttivat elintarvikkeensa ja juomansa samalla kun katselimme Temptation Islandia, joka lievästi sanottuna sai tunteiden karusellin pyörimään ylikierroksilla. Tilanne alkaa muuttua entistäkin mielenkiintoisemmaksi kun Vyöruusu ja toinen neilikoista sopivat, että he yöpyvät yhdessä.

Tämä saa minut tajuamaan, että vapaana on vain yksi neilikka jolloin viritän kasvoilleni seksuaalisesti pelottavimman ilmeen minkä suinkaan vaan saan ja katson ystävääni Lupiinia, molemmat ymmärtävät tilanteen vakavuuden, toinen ei saa tänä yönä kukkivaa sidontaa. Päätän toimia nopeasti ja hurmaan toisen neilkoista ja päätämme lähteä hänen asunnolleen muiden jäädessä juomaan viskipaukkuja. En aio pureutua likaisiin yksityiskohtiin vaan herrasmiehenä totean, että asioita tapahtui. Nukahtanut neilikka kainalossani tunnen sisälläni palavan halun suunnata takaisin alkuperäiseen jatkopaikkaamme ihmettelemään tunnelmaa jossa Vyöruusu varsin kasuaalisti lojuukin jo sängyssä neilikan kanssa, ilman turhanpäiväistä rihmankiertämää. Lupiinin kanssa olemme erittäin huvittuneita tilanteesta, enkä voi kieltää, että molempien päässä lojuva ajatus kimppakivasta kiehtoisi mieltäni. Alkoholin sumentama tunnelma johtaa meidät neljä rinkiin jossa keskustelemme mukavia ja iltaa voi jo tässä vaiheesa kutsua menestykseksi kun juomme vuoronperään viiniä pullonsuusta ja keskustelemme kreikkalaisista jumalista ja Harry Potterin raiskaamisesta, hyviä näkiksiä ja reipashenkistä pervoilua, kutsuisin iltaa onnituneeksi varsinkin kun ottaa huomioon, että oli keskiviikko.

Kello alkaa naksutella kohti neljää aamuyöllä, tunnelma alkaa olla sammuva ja päätänkin lähteä kohti kotia, niin tekee myös Lupiini. Vyöruusu haluuu  neilikan mettä jo niin kovasti että hän saattaa meidät ulos jatkaen matkaansa kohti neilikkaa joka sattuu olemaan Lupiinin entinen mielitietty, varsin perverssiä, eikö? Makaan sängyssäni ja mietin ettei enään ikinä alkoholia kunnes herään ja avaan viinipullon ja rupean miettimään yön tapahtumia ja tässä ne myös teidän tietoonne saatan, kiitos ja anteeksi ja ennenkaikkea, mitä vittua.

-Tummentunut Lehtomaitikka

Tinderlutkan tunnustukset 4.0.4

Anteeksi sinulle, jonka luokse sammuin huurteisen illan jälkeen. Kyllähän me vaatteet ehittiin riisua, ja munakin meni suuhun. Valitettavasti reissumiehen tie kutsui aamulla, en nimittäin halunnut nähdä isääsi joka yöllä oli pyytänyt meitä hiljenemään

Anteeksi sinulle, jolle juotin paljon viinaa ja kerroin kuinka tuon kuunkin taivaalta. Toivottavasti voit nauraa sille kuinka putosin alasti keittiön pödältä lattialle kesken aktin. Se suonenveto oli erittäin ärhäkkä. Ainakin saatiin molemmat hyvät naurut.

Anteeksi sinulle, tai oikeastaan sinun pitäisi pyytää minulta anteeksi, heitit viinasi komealle kauluspaidalleni. Onneksi sain numerosi ja huulesi pilkun aikaan.

Anteeksi sinulle, jonka poikaystävä halusi hakata minut kesäisillä festivaaleilla. Oli hauskaa silti näyttää kaapin paikka espoolaiselle jässikälle, tuskin teillä omakotitaloa vieläkään on.

Anteeksi sinulle, jonka lapsen kuvan onnistuin potkaisemaan yöpöydältäsi lattialle. Toivottavasti korjasit kehykset ennenkuin miehesi tuli kotiin

Anteeksi sinulle, jonka kumitisseillä leikin kuin pieni lapsi, niissä oli sitä jotain.

Anteeksi sinulle, jonka sain tutustumaan seksin maailmaan pyykkituvassa, eihän se mummo nähnyt kuitenkaan kun minun vilkkuvan peppuni.

Anteeksi sinulle, jonka aamupuuro oli mielestäni maailman kuvottavin asia. Ja sori siitä hajonneesta kumista hei...

-Lupiini

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Suuseksiä ja kuukautisverta

Otsikossa mainittuja sanoja harvemmin liitetään yhteen. Paitsi ehkä joidenkin tietynlaisen fetissin omaavien ihmisten piirissä. Tällä kertaa voin sanoa, että itse en kuulu kyseiseen joukkoon. Maku on ihan kohtuullinen ilmankin, en suuremmin kaipaa siihen rautaisia sivuvivahteita. Mutta niin. Aina välillä tällaisella vajaalla pakalla pelaavalla ihmishahmolla on vaikeuksia ymmärtää tiettyjä ihmisiä ja etenkin heitä koskevaa uutisointia. Maria Nordin siis maalaa pääsiäismunia kuukautisverellään. Hieno homma ja varmasti myöskin terve esimerkki lapsille, mutta en lähde kritisoimaan. Onhan se normaalia varmasti, onhan? Epäilemättä kuukuppikin on oikein kiva astia luonnon omalla vesivärille. Tahtoisin myös uskoa, että sivellinkin on askarreltu omista pillukarvoista. Jotenkin suorastaan kutkuttavaa tee-se-itse -toimintaa. Uskallan nyt väittää, että ehkä hieman lievemmälläkin ylpeydellä nainen voisi kuukautisiinsa suhtautua. Tämä ei ilmeisesti ole ainoastaan miesten mielipide asian tiimoilta.

Sitten Katri Sorsa. Seksikeinu ei ilmeisesti enää keinu ja niskakin on niin jumissa, että suihinotosta ei tule mitään. Kyllähän siinä kärsii vahvempikin parisuhde. Etenkin, kun mies on rakastunut tyttöön, joka oli villi sängyssä. Ymmärrettävä huolenaihe siis. En vain nyt ihan täysin ymmärrä, kuinka ne niskakivut siihen suihinottamiseen vaikuttavat. Olen kuullut joskus isojen poikien puhuvan muun muassa erilaisista asennoista, joissa myös kyseistäkin toimintaa voi harrastaa. Toki en koskaan vielä tähänastisessa elämässäni onneksi ole sellaiseen tilanteeseen joutunut, jossa olisi munaa pitänyt imeä. Saatan siis olla väärä henkilö puhumaan. Mutta uskaltaisin väittää, että normaaleissa asennoissa naisten niskat eivät joudu kestämään lähellekään yhtä kovaa kohtelua kuin miesten niskat silloin, kun vastaavaa suoritusta tarjotaan naisille. Siinä on nikamat kovilla, kun päätä taaksepäin nojaten samalla saa painaa naamaa kohti pillua, että kieli pääsee kunnolla klitoriksen kimppuun. Sitten, kun nainen vielä kiihkoissaan tarttuu päälakeen, ei halvaantuminen ole enää kaukana. Mutta kipu ei ole kiva, sen ymmärrän. Tsemppiä pariskunnalle, eiköhän siellä vielä joku päivä päästä irstailun makuun oikein huolella.

Olin tänään herätessäni poikkeuksellisella tuulella ja tein itselleni aamupalaa. Kuulin uudesta (monille varmasti jo vanhasta, mutta tselleni uudesta) banaanilettureseptistä, jonka tekemiseen ei tarvittu kuin yksi ainoa banaani ja kanamuna. Ne keskenään kulhoon, jossa jollain härvelillä vaan sekaisin "taikinaksi" ja siitä pannulle. Maistui jostain syystä hyvälle. Saatan kokeilla uudestaankin, jos nyt vielä joskus sorrun aamupalaa tekemään.

-Vyöruusu

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mulkkuja mulkkuja

Iltalehden Uutinen väittää että pitkään nukkuvat pesevät aamuvirkuilla lattiaa, he ovat luovia ja rentoja loppuun asti. Taas on niin hienoa klikkaushuorausta että ihan naurattaa. Monesta on varmasti hauskaa lukea uutinen ja todeta pienessä mielessään : "kas, olen siis fiksumpi ja luovempi kuin naapurin jore." #itsepetos #eih

Lapsena muistan olleeni aamuvirkku. Varsinkin viikonloppuisin piti nousta aikaisin ihmettelemään maailmaa, suuri syy oli myös aikaisin alkavat lastenohjelmat. Kadehdin tuota nuorta räkänokkaa joka kampesi itsensä sängystä ylös nopeammin kuin keskiverto espoolainen tyttö nostaa hameen korviin. Miksen enää saa itseäni 6.05 ylös, ulos ja lenkille. Kuinka olisinkaan elitistinen huippusuorittaja kun nousisin niinkin aikaisin ylös ja olisin valmis tekemään vaikka mitä auringon noustessa, päivän pituus loisi käsittämättömät mahdollisuudet itsensä toteuttamiselle.

Mikä siis onkaan suurin syy sille että aamuisin tulee nukuttua pitkälle päivään, noh yleisimpiä syitä on muutamia. Ensimmäisenä heittäisin tuon ihanan krapulan mikä on turhan yleistä nykyisin. Kaljan kaunis taika piilee siinä että se lainaa hauskuutta seuraavasta päivästä siihen hetkeen kun sitä juodaan, kalja on aikamoinen aikakone. Pahanolon aamuna kun kolmelta pääsee vessan kautta jääkaapille josta suoraa ravia sänkyyn, siitä on nerokkuus ja luovuus kaukana.

Pitkään venynyt tinderlutkailu voi myös johtaa pitkään aamuun. Toki jos seura on sellaista joka aiheuttaa suurta hilpeyttä ystävissä lempibaarin tiskilläkin, voi olla edessä aikainen herätys ja walk of fame (kyllä, walk of fame meille miehille). Parhaassa tapauksessa pitkä aamu kivassa seurassa lauleskellen tuttuja festarilauluja tuo jo jonkinlaista luovuuden tunnetta, mutta viisaus? Ei ehkä kuitenkaan.

Jos laiskiainen ja muurahainen muutettaisiin ihmisiksi, millaisia ne olisivat. Kumpi olisi se joka tekee paljon duunia, mikä todennäköisesti näkyy? Olisiko mahdollista että pitkään nukkuva laiskiainen joka nostaa tukia ja elelee kuinka haluaa saattaisi olla aika tyhmä? En ole montaa hiekkalaiskiasta nähnyt vielä säveltävän mitään mahtipontista. Tosin monta muurahaista löytyy, tiukka duuni aamusta asti pitkälle iltaan asti näkyy heissä.

Vetäkää rasistikorttinne esiin, mutta muistutan että olen itse laiskiainen. Olisinpa muurahainen.


Tiny ants in formation
approaches me
their leader
fearlessly crawls on top of me
silently cheering him on
the others wait patiently
as their leader
finds himself
face to face with me
`oh, I see
he’s paying respects to me
eye to eye
he doesn’t look away from me
clear signs of nobility
satisfied
he crawls away from me
return to his peers
they march away from me
legend in his world
the Ant and the Giant Under the Pine Tree


BORN LEGEND -NailahB (linkki)


-Lupiini

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sieluton nuori

"Jos et ole nuorena idealisti, olet vailla sydäntä ja jos et ole vanhana konservatiivi, olet vailla järkeä." Jotkut ovat varmasti kuulleet tämän sanonnan ja ajautuneet sitä kautta pohtimaan,ovatko eläneet nuoruutensa ensin täysin rinnoin sydän ja tunne edellä ja sen jälkeen siirtyneet enemmänkin järjen käytön piiriin. Monet varmastikin ovat ja hyvä niin. Lausahdusta voi toki hieman soveltaa, korvataan vaikka idealisti vasemmistolaisella ja konservatiivi, no, vaikkapa jollain kokoomuskeskustalaisporvari -hybridillä. Käytännössähän näin asiat menevät, kuinka moni voi rehellisesti sanoa tuntevansa täysjärkisen vasemmistolaisen, joka vielä vanhoilla päivilläänkin kannattaa punaista aatetta, vaikka elintaso on jo aikaa sitten noussut korkeammalle kuin nuoruuden radikalismipärinöissä olisi koskaan osannut kuvitellakaan. Yhtä sekaisin ovat toki nuoret aikuiset, jotka larppaavat menestyjää kokoomusnuorissa, vaikka omaa, yleensä vähätuloisten ja nuorten asiaa ajetaan lähinnä politiikan kentän toisessa laidassa. Tätä jälkimmäistä porukkaa tuntuu tosin nykyään löytyvän paljonkin, itsekin laskisin kuuluvani samaan ryhmään, vaikka poliittisiin nuorisojärjestöihin en liittyisi kirveelläkään.

Otetaan ensin vielä esimerkki. Monet varmasti tietävät henkilön, joka kantaa nimeä Björn Wahlroos. Kyllä, juuri se punaisiin purjehdushousuihin pukeutuva ja Ruotsin kuninkaan piireihin lukeutuva viiksivallu. Saavutukset talouselämässä ovat mittavat, monien mielestä varmasti oikea porvarin perikuva. Konservatiivikin. Ei varmasti ole ollut minkään sortin idealisti nuorempana, eihän? No, ei välttämättä idealisti, mutta vasemmistoradikaali kuitenkin. Oikeastaan kommunisti, jos suoraan sanotaan. En tiedä enkä tunne tapausta niin tarkasti, että voisin tarkemmin analysoida, onko kyseessä suurempi muutos ihmisessä vai ympäristössä, eittämättä molemmissa. Wahlroosin nuoruudessa 60- ja 70-luvuilla maailma oli hyvin erilainen paikka ja muutosta varmasti kaivattiin nuorisonkin keskuudessa aivan eri tavoin kuin nykyään. Silti nykyinen elämäntyyli on niin täysin kommunistisen ideologian vastainen, että myös täyskäännös henkilökohtaisessa ajatusmaailmassa on ollut jyrkkä. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut käsitellä Wahlroosin elämää, vaan tarjota elävä ja tunnettu esimerkki tai oikeastaan todiste tekstin alussa esitetyn sanonnan tietynlaisesta paikkansapitävyydestä. Ainakin joissain tapauksissa. Epäilemättä Wahlroosilla oli nuorena sydäntä vastustaa omistamista ja Vietnamin sotaa. Sen jälkeen onkin sitten menty järki edellä oma etu mielessä, kuten kunnon ihmisen kuuluukin. Mitä sillä kehitysavulla edes tekee, vitut muista.

Itsestäni olen huolissani. Miksi en tunne tarvetta muutokselle, halua paasata kahvilan tai baarin nurkkapöydässä kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan omaa poliittista radikaalia agendaani? Miksi en koe tarpeelliseksi päästä kostuttamaan humanistityttöjen pilluja köyhällä pseudoälykkyydelläni ja huonolla retoritiikallani, jotka vetoavat vain heikolla yleissivistyksellä varustettuihin yksilöihin. Voiko todella olla, että minullaa ei ole sydäntä? Ei paloa päästä muuttamaan asioita. Vai onko sittenkin niin, ettei ole mitään muutettavaa. Ei ole tarvetta nousta barrikadeille puolustamaan opiskelijoiden oikeuksia, ne ovat hyvät, melkein liiankin. Vaikka niistä vielä leikattaisiinkin. Pitäisikö minun vastustaa leikkauksia, jotka kohdistuvat itseeni. Siitäkin huolimatta, että tiedän ne välttämättömiksi valtion talouden pelastamiseksi. Minä en vastusta, vaan hyväksyn. Se tehnee minusta sieluttoman.

Olen toki varmasti sieluton muistakin syistä. Esimerkiksi rakkauskäsitykseni on monien mielestä varmasti varsin ontto, siitä lisää täältä. Linkki vie yhteen aiemmista blogiteksteistä. Lisäksi en oikeastaan välitä siitä mitä tapahtuu. Läheisten ihmisten hyvinvoinnista toki pyrin pitämään huolta, mutta siinäpä se. En koe asiakseni muuttaa maailmaa paremmaksi tai pyrkiä auttamaan hädässä olevia. Hätä ja kaikki muu paska on osa elämää siinä missä onni ja autuuskin. En lähtisi mistään hinnasta viidakkoon avustamaan heikompiosaisia ja lähetyssaarnaustakin harrastan vain sängyssä. Pyrin luomaan parempaa itselleni ja läheisilleni, se riittäköön. Muut kantakoon halutessaan maailmantuskaa kaikkien puolesta, se ei ole minun ongelmani. Tekee se minusta sitten sieluttoman tai ei, päättäkää te.

-Vyöruusu

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

"Juo vaan vettä"

Siis saatana. Kyllähän minä vettä juonkin. Se on hyvää. Juon sitä liikaa, olen kuulemma juonut pienestä lapsesta asti ja aion juoda jatkossakin. Vähintään 5 litraa päivässä on sopiva määrä ja kusellakin on kiva käydä. Mutta sitten kun pyydetään baariin ja joutuu ilmoittamaan, että ei taas olisi varaa näin opiskelijana lähteä baarihinnoilla vetämään perseitä, niin vastauksena tulee, että "juot sitten vettä vaan." No en helvetissä juo, juo itse. Ei lähestulkoon alkoholisoituneelle ihmiselle sanota noin. Minullakin on tarpeeni ja tavalla tai toisella ne on tyydytettävä. Yleensä sillä toisella, tässä tapauksessa alkoholilla. Oikeastaan sama kuin pyytäisi läskin buffettiin syömään ja antaisi sille porkkanan järsittäväksi ja pyytäisi katsomaan vierestä, kun itse syö. Onhan se halvempaa ja toki terveellisempääkin, mutta uskoisin silti moisen epäkunnioittavan käytöksen jälkeen löytäväni kyseisen porkkanan tungettuna syvälle perseeseeni. En usko, että kokisin sitä nautinnollisena.

Sanoin äsken rumasti itsestäni. Olen saattanut sanoa aiemminkin. En ole alkoholisti, ainakaan vielä enkä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka sisälläni pieni pitkäkaulaisen valtionmonopolimme vakioasiakkaan siemen hiljalleen kasvattaakin rihmastoaan. Valehtelisin jos väittäisin, etten nauti alkoholin mausta, sen mukanaan tuomasta lämpimästä itsevarmuuden tunteesta ja suusta ulostautuvien lennokkaiden paskapuheiden tulvasta. Lentokenttien ja laivojen tax-free -kaupoissa suuni venyy auttamatta hymyyn, kun näen hyllyt täynnä kauniita ja erilaisia pulloja täynnä sielunmaisemaa kohottavaa nektaria. Eikä aina tarvitse olla pullo, yhtä lailla kontti keskiketterää sängyn alla piilossa pitää olon turvallisena ja pahat unet poissa. En siis ole alkoholisti, saatan olla matkalla sellaiseksi, mutta en missään nimessä halua päätyä siihen pisteeseen tarkoituksella sen mukanaan tuomasta tyylikkään rosoisesta imagokuvasta huolimatta. Viihdyn oikein hyvin säännöllisenä kohtuukäyttäjänä ja sellaisena pysyn toivottavasti jatkossakin.

Hypätäänpä tämän lyhyen pakinani loppuun jälleen johonkin aivan muuhun aiheeseen. Tällainen pieni ajatusleikki, koskee osittain myös yhtä tämän hetkisistä median lempilapsista, Axl Smithia. Salakatselu on ilmeisesti tässä viimeisen vuosikymmenen aikana yleistynyt rikoksena merkittävästi, luonnollisesti varmaan siksi, että tekniikka on kehittynyt huimasti eikä enää tarvitse virittää sitä kaitafilmikameraa jotenkin piiloon sängyn viereen ennen panosessioita tai porata reikää kylppärin seinään päästäkseen vakoilemaan pikkuserkkua suihkussa. Tässä välissä haluan nostaa esiin, etten koskaan itse ole syyllistynyt mihinkään vastaavaan, ainakaan kameralla varustettuna. Mutta kuullessani tästä Akselin kirjan sisään kaiverretusta valvontakamerasta huolestuin. Olenko kenties itse voinut joutua uhriksi? En toki sentään Axl:n toimesta, vaikka uskoinkin vakaasti herran olevan homoseksuaali ennen tämän asian julkituloa. Tosin enhän itsekään vieraile b-rapun puolella korkeintaan kuin vain ja ainoastaan puhtaasti naisseurassa. Tai no ei tietenkään kirjaimellisesti puhtaasti.. Mutta ymmärrette varmaan.

Mutta niin. Tämä kaino huoleni. Aikoinaan tapaillessani yhtä tyttöä, oli tämän naikkosen sängyn vieressä olevalla pöydällä aina sellainen pieni nalle istuvassa asennossa haureutta harrastaessamme. Sen katse tuntui minusta aina häiritsevältä, jopa hieman suoritukseenkin vaikuttavalta. Silmät heijastelivat valoa kimaltavasti ja nyt pelkään, että onko niihin silmiin voinut olla piilotettuna kamerat? Onko mahdollista, että joskus vielä alan amatöörisivuja selaillessani törmään materiaaliin itsestäni? Nauraako poliisi minulle, jos menen jakamaan huoleni heidän kanssaan? No, ehkä parempi jättää nämä kysymykset vaille vastausta.

-Vyöruusu

Tinderlutkan tunnustukset vol3

Olipa kerran kauniin märkä ja kylmä keli, paska syksy kaiken kaikkiaan. Aika on mit' täyteläisin tinder treffeille. Tapaamme paikallisen baarin edessä, halaamme, puhumme jotain aivan turhaa mitä kumpikaan ei muista. Astumme sisään, tilaamme juomat, annamme katseidemme vaellella toistemme kehoilla ja silmissä, itse hukkasin itseni hetkeksi noihin vihreisiin silmiin. Kuulostaa lupaavalta? noh onneksi elämässä voi tapahtua mitä vain.

Lasillista tyhjentäessä on helppo hyppiä taistelutantereella ja väistellä hölmöjä kysymyksiä kuten, oletko neitsyt? (ei selvästikkään ollut, kyllä sen näkee) tai harrastatko fitnessbuumia? (ei tuolla pepulla, vaikka herkullinen olikin). Helpoilla eläimiin kohdistuvilla testikysymyksillä neidon suojamuurit saadaan sen verran alas että voidaan jo pohtia lapsuuden idoleita ja niitä huonoimpia tinder treffejä, siis juuri niitä missä vastapuoli on toivoton burger joka ei tiedä milloin pitäisi laittaa sisätossut jalkaan saati hymyillä. Vähitellen käsi pääsee jo reidelle, sillä on kovin mukavaa siellä, ja reiden omistajakin tykkää virneestä päätellen. Lasillisten jälkeen on hyvä hetki lähteä elokuviin.

Matkalla elokuviin on vähintään surkuhupaisaa että liikennevaloissa tytöltä putoaa tuulenpuuskassa hanska, joka tietysti karkaa muutaman metrin päähän. Juuri kun uusi tinder ystävyyteni loikkii antiloopin tavoin noutamaan lapastaan tulee tiellä vastaan, kukas muukaan kuin viimeviikon hoito. Tuo juuri 18 täyttänyt heppatyttö, joka tietää mitä heppatytöt tekee parhaiten.

 Mooooi :3 ja nopea hali, voiko tilanteesta selvitä voitolla. No voipa hyvinkin sillä tytöllä oli kiire töihin. kurkistaessani vielä tämän heppatytön lihaksiston kehittyneisyyttä huomaan kuinka oma antilooppini tulee hanskoineen takaisin: kukas tuo oli?
-serkku, se asuu tässä lähellä, muuttaa kohta kuulemma ruotsiin.
nailed it. Eikä tullut edes hiki

Maailman tylsimmän elokuvan jälkeen päästään takaisin tytön synninluolaan. Tässä vaiheessa olin jo vakuuttunut ettei tytön päässä liiku mitään. Olin kuitenkin väärässä, kyllähän siellä jotain liikkuu, nimittäin vällykäärö siellä luikkii oikein hyvin. Hauskaa oli mutta ei jatkoon, voit pakata veitsesi ja lähteä :D

Parin viikon päästä saan viestin: "vitun kusipää, mikset sanonu suoraan ettei kiinnosta nähdä??". Okei muutama asia, miksi minun tulisi automaattisesti ottaa yhteyttä? Ei tyttökään laittanut viestiä. Yhtä hyvin hän voisi mielestäni olla kusipää, mutta ehei on aivan oikein haukkua minua. Sellaiset puolustusmekanismit siellä. Niin sitä saa kusipään maineen vaikkei mitään tehnyt, mitä ei toinenkaan. On se niin hauskaa olla valkoinen liha- ja maitotuotteita kuluttava heteroukko.

-Lupiini

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Työttömän työpäivä on alaani

Mikä on se juttu mikä auttaa jaksamaan? Siis se motiivi, motiivi joka ulottuu pidemmälle kuin halu päästä toteuttamaan tinderlutkailuja, tai sitä että haluaa olla sellainen lapsi jonka äiti toivoisi ihmisen olevan. Onko se raha? Onko se muiden suosio vai elämän toivottoman hauska helppous? Ehkäpä, mutta mikä saa ihmisen halukkaaksi hakkaamaan päätä seinään sen eteen? Vai onko kuitenkin niin että ei se päämäärä, vaan se matka.

Voiko olla niin että ihminen nauttii itsensä rankaisemisesta? Voi olla, itse ainakin. En tiennyt intissä hauskempaa asiaa kun tietää se, että jollakin muulla on takuuvarmasti paskempi päivä kun itsellä. Siviilissä kun tämän neljännen todellisuuden seinän saa säpäleiksi, siis sillä tavalla että tapahtumaketjun päätteeksi vaatteet on koiranpaskassa (sellaisessa tuoreessa mikä tuoksuu ja höyryää, vieläpä kylmässä kesäisessä sateessa) voi nauraa ja todeta yhden selvän asian, tää kasvattaa luonnetta. Entäs kun joutuu nolaamaan itsensä suurelle ihmismassalle tietentahtoen, sillä kukapa haluu olla mikkihiiri joka ei uskalla? Lopulta voi todeta että tää kasvattaa

Entäs kun työttömän opiskelijan nimikkeellä istuu ja duunaa, vuodesta toiseen, ilman takeita siitä että istuuko kiitos lopussa kultaisen noutajan kanssa, pyytäen kahville. Paskaa duunia, vituttaa, väsyttää sillä ei musta oo siihen, mutta jospa tää kasvattais.

Riku Rantala sanoo lämpimäs aina yhtä asiaa, elämä on valintoja ja niitä kannattaa tehdä. Totta, valintoja, mutta kaikella on vaihtoehtoiskustanne. Jonkun unelman vaihtoehtoiskustannus on terve elämä ja täys lompakko (alkoholismi). Jonkun toisen voi olla se että pitää jättää se kuuma barbi, antaa sen mennä sillä sille ei oo aikaa, kyl tinderist löytää uuen...joohan?

Helpon mukavan vaihtoehtokustannus on toive muusta, siitä mihin pyrkiminen on paskaa ja luonnetta luovaa. Entäs kun sinne maaliin pääsee, mitä jos huomaakin että se ei ollu tämän kaiken arvoista? jeesus alkaa kuumottaa. Haenpa huomenna kaupasta folioo ja joditabuja.

No mutta entäs se kreikkalaisen mytologian sälli. Mies joka yritti ja onnistui, ylpistyi, sai kaiken. Tämähän ei jumalille käynyt, hänet tuomittiin vierittämään jättimäistä kivenmurikkaa vuoren päälle. Hauskaa tässä sanktiossa oli se, että aina kun kivi kulkeutui ylös asti tuli se suoraa alas vuoren toiselle puolen. Paska duuni mikä jatkuu ikuisesti, ikuinen vitutus. Tuoko ikuinen vitutus lopulta niin suuren luonteen että kiven vierittäjästä tulee taas suurempi kuin koskaan? Tuskin, eihän se käy.

Ehkäpä se on luonteenomaista että itsensä rankaisu ja tavoittelemattoman tavoittelu on ainoa asia mistä nauttii. Olisiko pelottavampaa kuin se, että asiasta suoriutuu eikä tiedä mitä pitäisi sitten tehdä. Paljon kysymysmerkkejä, hyi. Tarvitsen enemmän mukavaa kirjoitettavaa.

Kiitos vyöruusu edellisen epilogin maininnasta. Pysähdyin lukiessani mainitsemaasi asiaan ja luulin löytäneeni itseni sieltä.


SEN KIVENVIERITTÄJÄN nimi oli Sisyphus, tiedoksi vain. (passiivisagressiivinen hymiö) :)
hah mikä nimi sissypussy
-Lupiini

Kesätyötöntä kesää

Uskon useiden opiskelijakollegoideni sekä toki muidenkin nuorten ihmisten jakavan tällä hetkellä saman tuskan tunteen itseni kanssa. Kesätöiden löytämisen mahdottumuus. Se vaanii ja hiipii mieleen alituisena ahdistuksen tunteena. Taloudellinen epävarmuus, millä maksaa kesäajan vuokra? Tilillä toki on vielä rahaa, mutta sieltä se hälvenee sitä mukaan, kun kelit lämpenee. Lämpeneminen on tosin siinä mielessä hyvä asia, että veneen alla tai pahvilaatikossa asuminen on huomattavasti mukavampaa pehmeän lämpöisinä kesäöinä kuin jäätävän viimaisissa juhannuksen räntäsateissa.

Ymmärtäisin, jos kyse olisi siitä, etten olisi hakenut ollenkaan tai etten olisi hakenut tarpeeksi. Mutta olen kyllä, inhimillisen kestämisen kyllästymispisteeseen asti. Hakemuksia on tullut läheteltyä noin miljoona ja yksi kappaletta, jos hienoinen liioittelu sallitaan. Eilen täyttäessäni erään yrityksen rekrytointilomaketta netti kaatui lähetä-nappia painaessa. Se sai minut hyvälle mielelle, ymmärsin ettei minkään ole tarkoituskaan onnistua. Jostain syystä olin jo ehtinyt unohtamaan sen, sisällä asuvan jatkuvan varmuuden tunteen siitä, että kaikki menee joka tapauksessa perseelleen. Miksi siis yrittää, jätettäköön se jatkossa menestyjille ja menestyjiksi itseään luuleville idiooteille. Enkä taaskaan tarkoita jälkimmäisillä esimerkiksi Lupiinia, vaikka herra nyt varmasti niin itse luuleekin.

Tähän mennessä olen kerran päässyt haastatteluun asti. Todennäköisesti olen työnantajien silmissä jo alun alkaen huono hakija, mutta muitakin syitä varmasti löytyy. Joissain hakemissani paikoissa rekrytointi ei toki ole vielä päässyt kunnolla käyntiinkään, ehkä jossain muuallakin halutaan kuitenkin vielä tavata kulahtanut olemukseni ennen lopullisen kielteisen tuomion antamista. Uskon yhden syyn löytyvän myös CV:stä. Siinähän pitäisi olla mukana aina kuva, että yrityksessä osattaisiin jo etukäteen valita tarpeeksi siedettävän näköiset naamarit haastatteluun. Tietenkin minultakin se kuva löytyy, en kuitenkaan ole suinkaan varma siitä, että se on kannaltani edullinen asia. Muut voivat halutessaan vahvistaa. Tuossa yhdessä haastattelussani pääsin tosin jatkoon seuraavaan haastatteluun, jonka lopputuloksena sitten toivotettiin hyvää jatkoa, muttei kyseisen yrityksen palkkalistoilla.

Kuitenkin kaiken tämän epävarmuuden ja negatiivisuuden myrskynsilmässä minullakin on vielä nöyrä unelma. Nimittäin unelma haaveiden kesätyöstä. Se olisi muuten jalkapalloammattilainen, mutta kyseinen ammatti on luonteltaan sellainen, että se edellyttää panostusta myös kolmen kesäkuukautemme ulkopuolella. Muitakin rajoittavia tekijöitä saattaa olla. Mutta se haavetyö. Osaatteko kuvitella mitään sen hienompaa kuin toimia nuorille naisille suunnattujen vaate-, erityisesti farkkukauppojen makutuomarina. Siinä sitä pääsisi tarkastelemaan täyspäiväisesti neitokaisten nykyään arvostettavan usein hyvin muotoutuneita pakaralihaksia. Tarvittaessa voisin esiintyä lisäpalkasta vaikkapa homona, mikäli tyttö ujouden puuskassa kokisi tarkan ja arvioivan katseeni vartalollaan jollain tapaa kiusallisena tai ahdistavana. Asiakkaani eivät tietenkään voisi olla alle 16-vuotiaita. Johonkin se raja on vedettävä ja vedettäköön se tässä tapauksessa sitten vaikka seksuaalisen kanssakäymisen suojaikärajaan, jota itse arvostan suuresti. Tämä toki on vain haave eikä tällaista ammattia taida löytyä, mutta jos joku lukijoista sattuu kaipaamaan palvelujani, kommentoimalla voi ottaa yhteyttä. Korvaukseni on kohtuullinen. Tarjous koskee myöskin ainoastaan naisia, jotka ovat syntyneet naisiksi.

Nyt sitten vaan syömään ja sen jälkeen kirjailemaan jälleen yhtä uutta työhakemusta. Yritys, johon aion hakea, on kuulemani mukaan tappiollinen kusetusfirma. Mutta vittuako se minua kiinnostaa, en minä mikään moraalinvartija ole. Eivätkä talousongelmatkaan ole minun ongelmiani, vaikka kyseinen pulju kaatuisikin parin vuoden sisällä. Kunhan likvideettia riittäisi vielä kesän yli ja palkka kilahtaisi tilille. Tai oikeastaan ei silläkään ole minulle mitään merkitystä. Eiväthän ne minua ole palkkaamassa kuitenkaan.

-Vyöruusu



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Moppi ja Vitun kylmä eversti

Eversti Sandels, tuo viisas johtaja joka keksi tarjota olutta miehilleen, varsin hieno upseeri kuten minä. Kotia siivotessa sitä tulee mietittyä asioita, tänään ei kyllä tullut mitään mieleen. Valehtelematta siivoaminen on asia minkä soisin jonkun kauniin olennon tekevän minun katsellessani. Suoritettuani tämän valtaisan vaivalloisen puhdistautumisriitin, oli oiva hetki istua sandelssin seurassa sohvalle ja ihmetellä pihlajakadun kohelluksia. KYLLÄ, paatunut alkoholisti ja tinderlutkakin voi nauttia asiasta nimeltä mallaslimsa ja salkkarit.

Mikä tekee Marsalkasta hyvän johtajan? Isot munat? Härskit jutut? Ihmistuntemus? Oli mitä oli, hän tietää maistuvansa hyvälle tölkistä, nam nam. 

Olenko huono mies jos siivoan taloni ja istahdan sen jälkeen sohvalle olut kädessä? Monen mielestä kyllä, varsinkin kun on helppo irrottaa kontekstista pari asiaa: se että siivosin ja että nautin salkkareista. Tämän jälkeen lisätään jääkiekko ja tsädäm, olen sika joka alistaa ja hallitsee. Parilla asiasta minustakin saa mahtavan sotajohtajan, mitä tosin olen jo tietysti ainakin kassajonossa sekä baaritiskillä. Pienillä muutoksilla jokainen voi olla herkullinen sandels, joka kutsuu ja kuiskii kun sitä vähiten odottaa ja varsinkin kun on jano. Taidan ottaa hieman rommia ja kuunnella Tuuttimörköä ennenkuin paljastan kuinka olen jo melkein käytännössä liikenneministeri. 

-Lupiini

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Seksinnälkää teksti-tv:llä

Voin ylpeänä väittää kuuluvani siihen onnelliseen ikäpolveen, joka muistaa ajan, jolloin internet ei vielä ollut mikään itsestäänselvyys. Tai ajan, jolloin se oli vielä isolla alkukirjaimella kirjoitettava sana kaikessa erikoisuudessakaan. Nettiä käytettiin ehkä kerran viikossa koulussa, joskus harvoin kotona ja kännykän netti oli jotain, mistä ei osattu edes haaveilla. Toki olihan wap, mutta sitä ei kukaan täysjärkinen uskaltanut käyttää puhelinlaskun pelossa. Tietoa ei siis tietenkään saanut lähellekään samaan tapaan kuin nykyään, pienen urheiluintoilijan uutisjanon tyydyttämisen keinot olivat huomattavasti mitättömämmät. Oli Urheiluruutu, oli iltapäivälehdet (siis ne paperiset versiot) ja sitten tietenkin *rumpujen pärinää* kuninkaallinen Teksti-TV.

Nykyään teksti-tv ei ole enää yhtä merkittävässä roolissa kuin aiemmin, ei tietenkään. Vaikkakin sen edelleen lähes päivittäin avaan, kaukana ovat ajat joilloin urheilu-uutiset täytyi selata läpi vähintään 20 kertaa päivässä. Enää talviaamun ensimmäisenä automaattisena toimintona ei ole avata Ylen teksti-tv:n sivua 235, tosin tiedän usean ihmisen edelleen luottavan tähän perinteiseen tyyliin yön NHL-tulosten selvittämiseen. Olihan siinä sitä omanlaistaan tunnelmaa, kun sivujen latausta ja kaikkien suomalaisten tehopisteiden selviämistä sai odotella minuuttitolkulla. Tänä päivänä ei tosin voisi enää vähempää kiinnostaa.

Mutta niin, on teksti-tv:llä yhä edelleen oma merkityksenä ja roolinsa, vaikka se kuoleva palvelu onkin. Nimittäin myöhäiskeski-ikäisten senssipalstana. Mies etsii naista, nainen etsii miestä, mies etsii miestä, nainen naista, pari paria ja niin edelleen. Kategorioita riittää ja epäilemättä joskus vielä velho etsii menninkäisiä, mikäli seksuaalisten identiteettien välinen tasa-arvo etenee tarpeeksi pitkälle ennen teksti-tv:n vääjäämätöntä kuolemaa. Seuranhakuilmoitukset teksti-tv:llä ovat usein hienoja ja nauruhermoja kutkuttavia, osittain jopa taiteellisia. Eihän näissä nyt varsinaisesti mitään uutta ole entisaikojen tv-chatien katsojille, mutta joskus mennyttä on hauska muistella ja sitä ilmoitukset teksti-tv:llä eittämättä ovat, aikamatka menneisyyteen. Tällaiseen eivät nykynuoret pysty. Tinderistä tuskin olisi mihinkään, kun aikuiset isolla A:lla hakevat nussimisseuraa. Haluan nostaa esiin muutaman mielestäni erityisen tyylikkään ilmoituksen, tarkoittamatta mitään pahaa kenellekään, vaikka näistä herkistä lemmenlurituksista hieman huumoria revinkin.

"Nuorekas, 60 v aviopari odottaa anteliasta ja riuskaa pukkia. Rehevän ja rempseän rouvan toiveena on iso lahjapaketti."

Ensinnäkin järkyttää tieto siitä, että on olemassa nuorekkaita kuuskymppisiä. Seuraavaksi mieltä saapuu vavisuttamaan mielikuva rehevästä ja rempseästä rouvasta selluliitin väristessä pukin työnnellessä lahjapakettiaan ensin anteliaasti sisään kuitenkin samantien epäkohteliaasti vetäen sen takaisin ulos. Väinö Linnaa lainatakseni siinä epäilemättä tanner tömisee ja aitaa kaatuu. Kuitenkin samalla olen iloinen siitä, että hieman iäkkäämätkin (ei missään nimessä vanhat) ihmiset edelleen omaavat ilmeisen viriilin seksielämän.

Muodokas, 61 v rouva ja aviomies tarvitsee pystyvän apumiehen makuukammariin. Etusijalla kookas ja kokenut 3. pyörä.

Muodokas lienee erilainen tapa ilmaista rehevä. Kaikki taas varmasti ymmärtävät mitä tarkoittaa, kun nainen ilmoittaa olevansa rehevä. Silmiin tässäkin ilmoutuksessa pistää myös se, että jälleen etsitään jotain kookasta. Pitääkö tästä vetää sellainen johtopäätös, että jostain on nyt aiemman elämän aikana jääty paitsi ja vanhoilla päivillä tilannetta pitää paikata? Kuitenkin sentään oman aviomiehen valvonnassa. Toki kyseessä voi hyvin olla miehenkin ajatus, aisankannattajia vaikuttaisi muutenkin olevan teksti-tv täynnä. Aistin tässä markkinarakoa blogistitovereilleni.

Pari, saanko vaimon lainaksi? Olen 60v mies Espoosta, poikkeuksellisen kestävä ja osaava. Aiempaa kokemusta on. Kyselkääpä lisää

Tämä etenkin oli mielestäni hauska ja maanläheinenkin. Suora kysymys, olisiko vaimoa lainaksi. Ja vaikuttaisihan noita vaimoja lainaksi asti tuolla riittävän. Erittäin hyvä on myös varmasti ilmaista olevansa kestävä ja etenkin osaava. Osaamistakin kun on niin monenlaista ja -tasoista. Mutta tältä mieheltä sitä epäilemättä löytyy, hänellähän on kuitenkin aiempaa kokemustakin. Lopussa pyydetään kysymyksiä. Ei tietenkään minulta, mutta kysynpä kuitenkin. Onko herrasmiehen kokemus peräisin Kallelta vai Jallulta?

Lopuksi haluan pyytää anteeksi kaikilta, jotka tuntevat tulleensa loukatuksi, vaikka sehän tämän blogin idea osittain onkin. Kenenkään seksuaalisuudesta ei kuitenkaan saisi tehdä pilkkaa ja olenkin iloinen siitä, että viettiä ja intoa löytyy vielä vanhemmallakin iällä. Itse kun todennäköisesti olen ryypännyt kaikki haluni ja kykyni jo 30 ikävuoteen mennessä. Tällaista tänään, näköjään sunnuntainakin voi paistaa aurinko ja ei se mitään vaikkei paistaisikaan, onhan sentään teksti-tv tuomassa hymyn huulille.

-Vyöruusu


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Elämäni virheistä

Alkoi tässä alkoholistin myöhäisenä aamupäivänä tehdä mieli käsitellä oman vaatimattoman elämäni pieniä virheitä. Ei tietenkään niitä kaikkein noloimpia ja salaisimpia, mutta joitain nyt kuitenkin. Kukapa meistä ei tekisi virheitä ja ajoittain elämän alhossa pohtisi, kuinka asiat voisivat olla huomattavasti paremmin, jos jonkin menneisyydessä vaivaavan asian saisi tehdä toisin tai jättää kokonaan tekemättä. Tosin nyt kun virheistä puhutaan, niin joku voisi todeta syntymäni olleen yksi massiivinen virhe. Tai vahinko. Mutta sellaisesta ei ainakaan toistaiseksi ole vedenpitäviä todisteita.

Aloitan pienellä virheellä, jonka tein suihkussa tässä aivan hetki sitten. Huomasin suihkun pään (siis sen osan, joka on ylhäällä ja josta tulee vettä) vuotavan hanan ollessa päällä. Itse asiassa olin huomannut sen useita kertoja aiemminkin, aina kuitenkin siitä välittämättä ja asian saman tien unohtaen. Nyt kuitenkin päätin korjata suihkuni, vaikka en ylimääräisestä vedenkulutuksesta niin välitäkään. "Letku" oli selvästi joskus irroitettu suihkutusosasta tarkoituksella ja sitten laitettu huonosti takaisin kiinni, korjaaminen olisi siis simppeliä, kierrättää letku vain takaisin kunnolla paikoilleen. Siinä sitten jostain syystä mieleni ajautui pohtimaan, miksi sen olisi kukaan aikoinaan irroittanut. Sitten tajuntaan iski karu fakta, tiedän asuntoni edellisestä asukkaasta sen verran, että kyseessä oli hieman homoseksuaalisia taipumuksia omaava nuorehko mies. Letkua oli siis todennäköisesti käytetty jonkinlaiseen suolen puhdistamiseen, kuten olen joskus kuullut tehtävän ja siinä vaiheessa kun tajusin tämän todennäkösen tosiasian väännellessäni letkua paikoilleen, kasvoille valuvan veden sekaan sekottui annos miehekkäitä kyyneliä. No, tästä sentään selvittiin puolen tunnin käsien pesulla ja hieman lyhyemmällä itkumasennuksella. Eihän tämä niin vakavaa ole.

Eilen tein virheen baarissa. Mieleni teki viiniä ja hyvässä uskossa tilasin pullon kuultuani sen olevan kyseisessä anniskeluravintolassa halpaa, mutta kuitenkin laadukasta. Maku kieltämättä oli parempi kuin La Solissa ja kaltaiseni aloitteleva viiniautistikin oli ihan tyytyväinen. Hinta, se ei kuitenkaan ollut sitä mitä oletin, se oli puolet kalliimpi. En syytä tästä kuitenkaan baaria, sitä en syyttäisi koskaan. Sen sijaan syytän Lupiinia, joka edellisenä iltana huomattavassa humalatilassaan toimitti väärää informaatiota viinin hinnoittelupolitiikasta. Sentään toki puhutaan vain muutamasta kymmenestä eurosta ja eihän se tunnu opintolainan kyllästämällä pankkitilillä lainkaan, mutta silti olen huomannut potevani viime aikoina lieviä rahahuolia ja siitä syystä tunsin tehneeni virheen. Tuhlasin. Turhaan. Se on syntiä.

Tarkoitus oli käsitellä virheitä monipuolisemmin ja kattavammin, mutta enempää ei tällä erää kerkeä. Palaan siis asiaan myöhemmin. Esimerkiksi ensi viikolla odottaa todennäköinen virhe, joka vie koko päivän ja edellyttää 600 kilometrin ajamista. Siitä huolimatta odotan innolla.

-Vyöruusu


"Lupiini tiedottaa arvon vyöruusua että viinin hinta oli juurikin se minkä annoin olettaa, liekkö tinderlutkailuni edennyt niin hyvälle asteelle että saan "naama-alennusta". Todennäköistä on myös "peppualennus" tai muuten vai kanta-asiakkuuteni on huomatulla tasolla"
arvokkain terveisin, jospa sinä tämän lisäyksen näet. -Lupiinisi


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Shark tanktop- Tinderlutkan tunnustus 2.0

Mikä siinä on kun haluaa jotain, niin sitä ei voi saada? Kuitenkin kun sen saa, alkaa olla muita asioita tarjolla ja olo on kuin hummerilla AA -kokouksessa. Odotan hetkeä jolloin suurin osa tämän farssin ylläpitäjistä on alkoholistumisen tasoltaan jo kerhoharrastuspisteessä.

Tinder elämä. Mitä siltä halutaan? Naiset haluaa sen prinssi uljaan joka tuo kaiken eteen jotta voi lihoa ja olla kadehdittavan ihanassa parisuhteessa. Mies taas, mies tuota, no mies haluaa punaisessa mekossa olevan pitkäsäärisen pedon jota saa kesyttää yön myöhäisimmällä tunnilla niin lujaa että postimestäkin alkaa vituttamaan. Kuten aiemmin puhuin, on helppo saada mitä haluaa kunhan järkeilee tunneolentojen seurassa. Mitä tapahtuukaan kun tinderlutka huomaa aamulla herätessään toisen tinderlutkan syleilystä, että nyt ei ole kyllä kiire minnekkään. Siis oikeasti ei huvita lähteä minnekkään. Puhelin on kiinni, ettei sen värinä häiriste. Ihan sama vaikka Miss suomi laittaisi viestiä, mulla ei oo kiire mihinkään, voisin yllättää sielunheimolaisen keittämällä hänelle kahvia. siirappista? voi kyllä, paatunut negatiivisen elämän agonistikin voi välillä nähdä pinkkiä. Lääkäri tosin epäilisi varmsti juomisesta johtuvaa nestehukkaa sekä univajetta.

Takaisin aiheesee. Tinderissä olen huomannut että miehen pitää olla se joka näkee vaiva, astuu tulilinjalle, kurkistaa haulikon piippuun josko se olisi ladattu vai ei (joku toivoo että se laukeaisikin). Kaiken tämän jälkeen onnistut tai et, saat syyttää itseäsi. Mies on eläin joka etsii suuresta laumasta eläintä jonka pintaan saa haavan, haavan josta vuotava veri saa sinut jahtaamaan saalista loppuun asti kunnes kaato on suoritettu. Verellähän en tarkoita tätä kuukausittaista huuhteluainetta jota tulee sieltä jostain, vaan yksinkertaisesti naisen vastausta tai osoittamaa kiinnostusta. Kaikki on omassa kontrollissa, kunhan saat sen veren vainun. Siihen asti itse vastaat kuka on saaliisi ja milloin isket. Mutta näillä Puhveleilla jota elämän hienoimmaksi asiaksi kutsumme on oma etunsa, kyky joka muuttaa kaiken päälaelleen. Mikä se sitten on?

Lapsen leikkiessä huomaa helposti tämmöisen pikku skenaarion. Lapsi leikkii punaisella autolla, ei vihreällä vaan punaisella. Naapurin terttu tulee myös leikkimään ja terttukin haluaa auton, terttu nappaa vihreän auton. Eetu, herraslapsi jolla on jo vihreä auto, haluaakin tämän punaisen auton koska sillä on yllättäen markkina-arvoa, siis kysynnän ja tarjonnan laki nääs.

Tinderissä tosin ei huomaa, leikkinkö minä punaisella vai vihreällä autolla. Mistä siis johtuu se, kun herättyäni jostain kauniista paikasta ja lopulta katsottuani puhelinta huomaan että viestiä pukkaa sieltä ja täältä, ja paljon. "joko nähdään ;) ois kiva oikeesti :)))" "heeeeei mikset vastaa mulle ;(" "voin tulla sulle vaikka suoraa ;)" jne... Sori leidit, mulla jo muuta. Tuleeko mieheen veitsellä kaiverrettu reikä, joka vuotaa verta veteen, kun löytyy joku ihana ihminen. Hyökkäävätkö naiset joukolla saalistajan kimppuun, haavoittaen tätä, jonka jälkeen vedessä vuotava veri kutsuu hait paikalle repimään kehon riekaleiksi. Tinderlutkakin on selvästi helposti vietävissä, voi perkele. Onko naisilla jokin oma signaali jolla ilmiannetaan oma uusi lelu kaikille muille?

Saavuttuani bussilla kotiin näin maanantai aamuna viikonlopun seikkailujen jälkeen pohdin vielä yhtä asiaa. oliko aamuinen lähtöni walk of fame, kun taas naisilla se olisi walk of shame? siinä sitä tasa-arvoa kaikille. Hyvää maanantain jatkoa !

-Lupiini

torstai 10. maaliskuuta 2016

Seksistä ja matematiikasta a'la Iida Rauma

Ajoittain, kun kyllästyn ympärilläni oleviin ihmisiin (tätä tapahtuu usein) tai he kyllästyvät minuun (tätä tapahtuu useammin), vietän yksinäiset hetkeni muun muassa lueskellen kirjoja. Parempaa ajantappokeinoahan maailmasta ei löydy, se on tiedetty jo vuosisatojen ajan. Jostain syystä kirjallisuus lukeutuu ja on jo kauan lukeutunut yhdeksi kolmesta elämäni peruselementistä, jotka saavat keskenään nauttia rakkauteni muille jakamattomasta huomiosta. Kaksi muuta ovat jo aiemmin mainittu alkoholi sekä jalkapallo, josta lisää joskus myöhemmin. Mutta kirjallisuus, joskus aikoinaan heikoimpina hetkinäni päädyin jopa melkein opiskelemaan sitä yliopistoon pääaineena. Sen luodin onneksi lopulta väistin, työttömyys on tarpeeksi suuri riski jo muutenkin, ilman humanistiseksi koulutukseksi naamioitunutta riippakiveä.

Mutta tässä kirjoituksessa ei ollut tarkoitus kertoa itsestäni, vaikka lievästi narsistisena ihmisenä siitä nautinkin, vaan käsitellä Iida Rauman viime vuonna ilmestynyttä teosta Seksistä ja matematiikasta. Kovinkaan kummoista proosa-analyysia tästä ei tule, koska sellaista en ole kirjoittanut aikoihin ja rutiini puuttuu, mutta joihinkin seikkoihin on mielenkiintoista päästä tarttumaan. Ensimmäiseksi on kuitenkin varmasti joiden pettymykseksi todettava, että runkkumatskua tästä kirjasta ei kannata nimestään huolimatta havitella. Seksi ja seksuaalisuus on toki yksi teoksen kantavista teemoista ja jonkin sorttisia eroottisia kohtauksiakin löytyy, mutta kovin graafisia ne eivät ole ja hyvä niin. Teos on joistain puutteistaan huolimatta tarpeeksi ansiokas jo itsessään eikä se tarvitse pornokirjan mainetta ollakseen mielenkiintoinen.

Tarina alkaa Berliinistä, jossa kirjan päähenkilö, matemaattinen nero Erika työskentelee paikallisen yliopiston matematiikan laitoksella. Samassa paikassa on myös suomalainen kollega Tom, jonka raiskausyrityksen kohteeksi Erika joutuu ja palaa sen vuoksi Suomeen. Sen jälkeen palataan nykyhetkestä taaksepäin ja takaumien avulla ryhdytään käsittelemään Erikan lapsuutta ja nuoruutta, sitä kuinka ainakin omasta mielestäni autistisia piirteiä omaava lapsinero kohoaa sosiaalisen kanssakäymisen tuottamista vaikeuksista huolimatta matemaattisen maailman huipulle. 

Erikalla on pikkusisko, lievästi kehitysvammainen Emilia, joka tuntuu olevan siskoksista enemmän vanhempien suosiossa. Erika taas vaikuttaa olevan tarinassa myös paljon esillä olevien isovanhempien, etenkin Rehtorin, joka Erikan lahjakkuuden ensimmäisenä huomaa, suosikki. Itse näin Emilian lähestulkoon Erikan täydellisenä vastakohtana, älyllisesti hieman vajavaisena, mutta silti iloisena ja ulospäin suuntautuneena. Erikalla itsellään kun älykkyyttä kyllä löytyy muille jaettavaksi asti, mutta ihmisten ymmärtäminen ja etenkin puhuminen tuottaa suuria vaikeuksia. Ajoittain Erikan puheen tilalla kirjassa vuorosanoina esiintyvät kolme pistettä saavat lukijan paikoitellen lähes raivostumaan, eikö se oikeasti saa sanaa suustaan?

Takaumat kuljettavat ajallaan Erikan Helsinkiin, jossa tämä aloittaa matematiikan opinnot yliopistolla. Opiskelun ohessa elämään tulee sisältöä myös ensimmäisen oikean ystävän, Annukan ja jonkinlaisen poikaystävän, Henrikin muodossa. Annukka on ylimitoitetun paksulla Oulun murteella pälättävä puhekone, jota useimmiten ei tunnu häiritsevän Erikan jostain syvältä kumpuava hiljaisuus. Henrik taas on lähinnä kerronnallinen työväline, ei kovinkaan syvä hahmo, jonka kautta päästään käsittelemään Erikan seksuaalisuutta sekä vaikeutta ymmärtää myös sitä ihmissuhteiden monimutkaisinta muotoa, parisuhdetta. 

Kun tarinassa on palattu takaisin nykyhetkeen ja Erika on ymmärtänyt myös Tomin palanneen takaisin Suomeen jatkamaan tämän vainoamista, hypätään tarinassa käsittelemään kirjan ehkäpä toiseksi päähenkilöksi laskettavaa Tuovia. Ensimmäinen ajatus tämän tapahtuessa oli, että ei taas, eikö näitä kahden tai useamman henkilön kautta kerrottuja teoksia löydy suomalaisesta nykykirjallisuudesta jo ihan tarpeeksi ennestäänkiin. Pettymys hälvenee kuitenkin pian, Tuovi osoittautuukin mielenkiintoiseksi ja monitahoiseksi hahmoksi. Olisi helpointa sanoa, että Tuovista päällimmäisenä mieleen jää sukupuolen vaihtaminen naisesta mieheksi, mutta näin ei kuitenkaan ole. Siitäkään huolimatta, että välillä unohtuu, kumpaa sukupuolta Tuovi oikein edustikaan. Välillä sitä on vaikea ymmärtää, vaikka se selkeästi ilmoitetaankin. Kun Tuovi käskee teini-ikäisen Janetten imeä kulliaan, lukija jostain syystä silti ajattelee Tuovia osittain naisena, johtuen ehkä henkilön ajatusmaailmasta, tavasta puhua tai menneisyydestä. Luultavasti etenkin viimeksi mainitusta. Osaltaan Tuovi on sekä mies että nainen, jonkinlainen hybridi.

Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin rakkautta kaipaava, biologian opinnot kesken jättänyt ituhippi. Menneisyydestä löytyy vaikeita asioita, muun muassa teiniaikojen rakkaustarina, joka päättyi tavallaan muiden pakottamana ja lopulta lopullisesti hieman surullisemmalla tavalla. Maailmankuva ja ideologia on selkeä, kunnes Tuovi ehkä loppua kohden ymmärtää niiden merkityksettömyyden, yhden ihmisen kyvyttömyyden vaikuttaa lopulta mihinkään. 

Siitä ei pääse mihinkään, että tämä kirja eittämättä on yksi parhaista, joita yksikään suomalainen kirjailija on viime vuosina julkaissut. Nopeasta juonenkuljetuksesta huolimatta teos on helppolukuinen ja ennen kaikkea viihdyttävä eikä siinä kovin montaa lukuhetkeä mene, kun lähes 500 sivua on luettu läpi. Ajatuksiin kirja myös jää pyörimään, mikä lienee väistämätöntä, koska teos käsittelee niin useaa eri teemaa, että vähintäänkin yksi niistä ellei useampikin varmuudella koskettaa lukijaa.

-Vyöruusu



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Meredith Grey on Lutka




Maailma ihanimmassa sarjassa tutustumme Meredithin elämään. Hän tapaa elämänsä miehen villin baari-illan jälkeen. Tämän lisäksi meredith piti hauskaa usean hienon herrasmiehen kanssa

Ritarillinen eläinlääkäri säheltelee tämän vuosisatamme ihanimman sankarittaren kanssa

Rauha tämän ritarin sielulle. Liekö hänkin käytti tinderiä?

Lopulta kaikki langat solmitaan yhteen herra paimenen kanssa, onhan hän sentään kaikista korkeimmalla jalustalla sosiaalisessa hierarkiassa.

Mitä jos sarjassa olisi ollut esimerkiksi presidentti? tai astronautti??


Tutkimuksen julkaisuun liittyvät kuvat eivät ole omiamme. Tutkimusta tehtäessä ei vahingoitettu eläimiä tai käytetty hiiliperäisiä tuotteita. 

Pitkän analyysin jälkeen raati toteaa että meredith grey mitä luultavammin käytti tinderiä. 

-Lupiini

Naiset ovat sikoja

Vielä toistaiseksi lyhyen elämäni aikana olen jo ehtinyt omien empiiristen tutkimuksieni perusteella päätyä otsikkoa tukevaan mielipiteeseen. Toki miehetkin ovat sikoja, kuten naiset usein jaksavatkin muistuttaa. Mutta aivan yhtä lailla sitä ovat naisetkin, jos eivät yhtään enempää, niin eivät kyllä yhtään sen vähempääkään. Tästä voimmekin päätyä johtopäätökseen, jonka mukaan ihminen on sika siinä missä kaikkea muutakin. Tämän kirjoituksen aihe ei kuitenkaan ole sika, niin kuin se ei oikeastaan varsinaisesti ole ihminenkään. Nyt puhutaan naisista.

Naiset ovat miehiä useammin valehtelevia ja kaksinaamaisia eikä nyt puhuta parisuhteesta. Jos puhuttaisiin, niin voitaisiin huoletta todeta, että naiset pettävät ja tekevät suhteen päättymiseen johtavia tekoja aivan samoin kuin miehetkin. Myytti pettävästä miehestä ja kotona kiltisti odottavasta naisesta on onneksi ansaitusti jo aikaa sitten todettu vääräksi. Mutta se parisuhteesta, mikä tekee naisesta sian niiden ulkopuolella? No, naisethan ovat tunnetusti keskinäisissä ystävyyssuhteissaan toisilleen susia lampaan vaatteissa. Eivät välttämättä sille yhdelle tai muutamalle lähimmälle ystävälleen, joiden puolesta kyllä valehdellaan huoletta, mutta muiden suhteen nainen on viekas eikä epäröi esimerkiksi puhua paskaa, usein valheellista sellaista, tämän niin kutsutun ystävänsä selän takana. Olen viettänyt pienemmissä sekä joissain tilanteissa hieman suuremmissakin naisporukoissa aikaa ainoana miehenä, niin opiskelujen, töiden kuin vapaa-ajankin yhteydessä ja niissä edellä mainittu ilmiö esiintyy lähes poikkeuksetta. Kun ei ole muuta puhuttavaa, niin puhutaan sitten josta kusta, joka ei ole paikalla. Yleensä ei kovinkaan ylentävään sävyyn. Miesten keskuudessa tätä taas ei juurikaan tapahdu. Ei ainakaan ilman syytä, jollaiseksi ei riitä se, että joku on sattunut tänään pukeutumaan hieman huoramaisesti.. Pahempiakin esimerkkejä löytyy, mutta niitä ei kehtaa vielä paljastaa. Joistain tarinoista saisi varmasti kirjoitettua ihan itsenäisen bloginkin.

Sitten puhtaudesta. Usein helposti sorrutaan ajattelemaan, että nainen olisi elintavoiltaan jotenkin puhtaampi kuin mies. Onhan äiti jo lapsena opettanut, että kiltit tytöt siivoavat ja huolehtivat kotitöistä. Eihän se tietenkään näin ole, erittäin harvoin ainakaan nykyään omien kokemusteni perusteella. Miehet ovat järjestelmällisempiä ja asunnot pysyvät siistimpinä. Naisten luona kyläillessä tiskejä on enemmän altaassa kuin astiakaapissa, lakanat on tahroista päätellen vaihdettu noin kolmet kuukautiset sitten ja imurin olemassaolosta ei ole kuultu tai ainakaan sitä ei muisteta. Eikö likaisuus nimenomaan ole sialle aika ominainen ominaisuus.

Olen kyllä tietoinen tekstin yleistävästä sävystä, mutta tiedän myös varmuudella, että en ole yksin mielipiteeni kanssa. Itse asiassa jotkut naisetkin ovat sanomansa mukaan samaa mieltä. Lopuksi kuitenkin on todettava kaikesta edellä kirjoitetusta huolimatta, että ilman naisia olisi mahdotonta kokea elämää millään lailla mielenkiintoiseksi. Tai nautittavaksi. Sikamaisuudestaan huolimatta nainen on luultavasti  paras ja valioluokkaisin olento tällä pallolla. Ainakin jos miestä ei lasketa. 

Ai niin. Meinasi unohtua. Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Vaikka se ehkä nykyään onkin turhimpia päiviä, joita kalenterista löytyy ja lähinnä heikentää tasa-arvoa kuin edistää sitä.

-Vyöruusu




maanantai 7. maaliskuuta 2016

Yöllisiä avautumisia aamupäivällä

Jokainen ajatteluun kykenevä sekä vähintään satunnaisesti unettomuudesta kärsivä henkilö ymmärtää mitä tarkoitan kun sanon, että yön pimeimpinä tunteina mieleen juolahtavat ajatukset ovat usein huomattavasti rohkeampia ja samoin myös seuraavana päivänä huomattavasti käyttökelvottomampia kuin päivänvalossa huolella tuotetut pohdinnat. Luovuus kukkii parhaimmillaan nimenomaan aamuyön synkkinä tunteina, silloin kun sängyssä yksin pyöriessäsi universumissa ei ole ketään muuta jakamassa tuota tukahduttavan ahdistavaa yksinäisyyttä, johon ainoa helpotusta tarjoava keino on suunnitella vallankumousta, kuvitella kuinka vaan heti aamulla herätessäsi ryhdyt muuttamaan kaiken paskan maailmassa paremmaksi. Tai ei koko maailmassa. Omassasi vain, koska ei muiden maailmalla ole niin merkitystä.

Aamulla (tai päivällä, riippuen kuinka myöhään aamuyöhön luovat suunnitelmat ovat nukahtamista venyttäneet ) herätessäsi ajatukset ovat saattaneet unohtua, ne ovat jo suorittaneet tehtävänsä ja saaneet sinut nukahtamaan. Jos siis hyvin käy. Useinmiten ihmisen muisti ei kuitenkaan ole aivan niin armelias, vaan järkyttävä häpeä tulee ja valtaa tilan kaikelta muulta. Siis siitäkin huolimatta, että kukaan ei tule edes koskaan tietämään omaa maailmaasi mullistavista radikaaleista suunnitelmista, joiden pohtimiseen olet edeltävän yön käyttänyt. Ellei niitä nyt sitten satu jakamaan esimerkiksi blogissa, mutta aivan niin tyhmä en sentään ole. Tämäkin oli jo liikaa. Mutta toisaalta, mitä merkitystä. Kaikki ajattelevat, ei kenenkään ajatukset ole aina järkeviä tai johdonmukaisia. En sentään ajatuksissani suunnittele mitään kansanmurhaa tai vastaavaa, kuten esimerkiksi yksi tämän blogin kirjoittaijista.

Appelsiinimehun puristaminen hedelmistä itsestään on vaativaa ja aikaa vievää. Viisi minuuttia säälittävästä elämästäni kului siihen, kun puristin kolmesta oranssista pallerosta viimeisetkin mehun rippeet lasiin, jonka sain hädin tuskin puolilleen. Operaatio sai heikot feminiiniset sormeni särkemään kuin niillä olisi keilattu kolme tuntia putkeen tai sormetettu koko komppanian naisosasto tyydytykseen kahden viikon metsäleirin jälkeen. Mutta se maku, varmaan puhtaimpia, mitä maailmalla on tarjottavana. Unohdin lisätä mukaan vodkan, mutta ensi kerralla olen viisaampi.

-Vyöruusu

Grullitettua unanusta

Hola todos!

Taas yks päivä lähempänä kuolemaa, rasti siis seinään! Jos aiot lukea tekstejäni niin luultavimmin tulet pahoittamaan mielesi useasti ja pahimmillaan oksentamaan verta havaitessasi nykyajan mustan surman eli mieleni laukeamisen luettavaan muotoon, pahoittelut siitä. Tai itseasiassa miksi pahoittelen, nykypäivänä jokainen vaatii tasa-arvoa kun tuntee kuuluvansa jonkin vähemmistön edustajaksi, joten miksi minua ja "erityistä" järjenjuoksuani ei pitäisi suvaita? Ei ole minun vikani että kätilö luultavasti pudotti minut lattialle purjehdittuani merille tuosta ihmiselämän satamasta karuun ja kylmään 90-luvun Suomeen.

En luonnehtisi itseäni negatiiviseksi ihmiseksi , pikemminkin karuksi realistiksi joka omaa huumorintajun luokkaa Seth McFarlene(Family Guyn luoja). Tämä kombinaatio saa herkimmänkin taiteilijasielun tärisemään peiton alla.

Näin ensimmäisen aivomällini päätteksi laukaisen näytöllesi synkän huumorini aiheuttaman tapahtuman tänään. Lentokoneessa istuessani rupesin hilpeästi selostamaan täysin tuntemattomalle vierustoverilleni että edessä sojottavassa penkissä oleva pidike joka pitää pöydän yläasennossa pitää olla jokaisessa tuolissa täysin samassa asennossa eli pohjois-etelä suunnassa, muutoin koneen tasapainosensorit saattavat vaurioitua jolloin kaikki yhdessä syöksymme surmaan. Tässä siis tarina tiivistettynä, parhautta oli seurata kun lähimmät kolme penkkiriviä rupesivat kääntelemään kyseistä pidikettä mainitsemaani suuntaan. Toivottavasti en aiheuttanut kenellekään heistä traumoja. Hei mitä minä oikein selitän, sitähän minä juuri tavoittelen, varsinkin kun säännöllisesti testailen tovereideni Vyöruusun ja Lupiinin varmuutta omasta seksuaalisuudestaan. Tulokset ovat olleet häkellyttävän homofobisia, hävetkää totean näin umpiheterona. I'll rest my case, adios arvon blogimaailman parasiitit

-Tummentunut Lehtomaitikka

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Voitin Lotossa

JEp voitin lotossa kun synnyin Suomeen. JEp Suomeen, maahan missä kaikilla muilla on kivaa paitsi valkoisella heteromiehellä. Synnyin maahan missä kaikki saa vaatia mitä vaan ja valittaa kaikesta, paitsi tietenkin valkoinen heteromies. Feminismi on tehnyt paljon hyvää, siis ihan oikeasti, mutta viimevuosina sen ääripää on ajanut mielenkiintoisella otteellaan agendaa joka tekee naisista tasavertaisempia kuin miehistä.

Ai olen hullu? niin varmaan olenkin, sillä jos joku ei saa valittaa asioistaan niin se on... aivan oikein, Valkoinen heteromies. Koulujärjestelmä suosii kaskijalkaisia. Yritysjohtoon pakotetaan vängällä kaksijalkasia, eikä sillä että he olisivat päteviä vaan juuri siksi että pitää saada naisia sinne. Minulla ei ole mitään väliä kuka johtaa suomen paperiliittoja tai Hartwallia niin kauan kun siellä olevat ovat  itse ansainneet paikkansa siellä.

Itketään kuinka miehiset ajatusmaailmat sortavat uranaisia, noh nykyään se ei ole totta. Jos jokin on totta niin se että mies joka haluaa kotona hoitaa lapsia ja puhuu tunteistaan oletetaan joksikin vässykäksi. Miehen pitää olla kova äijä joka paskoo öljyä, kuitenkin samalla pitää olla henkisellä naisen tasolla. Olut on paha ja urheilu, sehän on idioottimaista läskimahojen hommaa. Ainiin ja miestä ei voi raiskata, eikä myöskään pahoinpidellä. Mies voidaan myös lähettää sotarintamalle, tai jättää uppoavaan laivaan.  Ei se haittaa sillä me ollaan niin superolentoja.

Ainiin ja kun kännipäissäni nauran 27-vuotiaalle yh-mammalle joka tapailee nuorta timmiä pakolaista, olen rasisti ja sika. Kun taas nauran 45v Ristolle joka kävelee käsikynkässä thaimaasta importatun herkullisen nuoren neidon kanssa...hetkinen mitä minä olen silloin...ainiin... en kummempi kuin kukaan muukaan, sillä yleisen mielipiteen mukaan Risto on vain säälittävä suomalainen joka ei saa suomalaista naista, jonka vuoksi hän haki naisen joka "kuulemma" on hänen kanssaan rahasta. Miksei Ristokin voi olla vahva itsenäinen suomalainen mies joka ei välitä muiden mielipiteistä?
Vahvan agressiivispassiivinen hymiö tähän loppuun

:)

-Lüpiini

Tinderlutkan tunnustukset

Haha mitäs tässä. Olen mies, kusen kahdelta jalalta ja muut menee istualtaan. Minusta ei tullut koskaan jäkäriä, eikä myöskään rikasta ainakaan vielä. En ollut ensimmäisenä valinnoissa, mutten viimeinenkään. Ei haittaa sillä minusta tuli jotain muuta. Minusta tuli tinderlutka

Kuten Stig laulaa IT-Mies -kappaleessaan:
"IT-mies
sä olet konttorin ninja
I-I-ITI-I-IT-mies
hoidat hommat hyvin mutta hiljaa
ITIT-miessä olet konttorin ninja
I-I-ITI-I-IT-mieshoidat hommat hyvin mutta hiljaa"

Voisin itse laulaa olevani
"Tinder Miä
smä olen tinderin lutka
tinde-tinteer
hoidan hommat päin vittua ja hiljaa
tindertinder-miääs
Hoidan muijat hyvin enkä hiljaa"

Tosissaan puhuttaessa, olen kuin koira, koira joka jahtaa autoja. Jahtaan autoja, mutta kun saan sen kiinni niin en tiedä mitä tekisin niillä. Helpointa siis olisi jahdata autoja ja jäädä askeleen päähän niistä. Jahti on hauskaa, mutta jälkipyykki ei niinkään kun joutuu kaiken maailman ihmisten asioihin ongelman ratkojaksi sekä majakaksi. 

Kaikissa harrastuksissa on se jokin asia mikä tekee siitä koukuttavaa, tinderissä sen asian hoitaa vastapuoli. Kuinka hauskaa onkaan pujotella kysymysten ja vastausten välissä, testaten vastapuolta, ottaen selvää toisen henkimaailmasta ja siitä mistä pääsee sisään. Aina löytyy heikkoja kohtia puolustuksesta ja kun se heikko nilkka tai jäätävä krapula löytyy mihin iskeä, täytyy iskeä. Tai eihän se koskaan ole pakko iskeä, voi kierrellä ja tutkailla kuin hyeena, antaa toisen paljastaa korttinsa. 

Ennen kuin joku sanoo että olen seksistinen tai muuten vain sieluton sika, haluan huomauttaa muutaman asian. Olen itse kokenut samaa, olen tarjonnut naiselle drinkin ja kuullut että häntä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa seurani. Ei se haittaa, sillä en tee sitä toiste, olen itsekkin tehnyt saman tempun ja saanut ilmaista juomaa tai mitä ikinä. Olen nähnyt ja kuullut miten vastapuolikin testailee, kyykyttää ja leikkii toisella ihmisellä nostaakseen omaa egoaan tai saadakseen hyvät naurut ystävättärilleen. En siis koe huonoa omatuntoa jos liityn tähän leikkiin ja vien hommaa omalla tahdilla sitä eteenpäin kuten parhaaksi näen. Välillä pieni maankamaralle palautus ei ole pahitteeksi. 

Ylitunteellisissa olennoissa on se hyvä puoli, että heitä on helppo viedä kunhan itse vain tajuaa kuinka tunteiden vietävänä toinen on. Tässä tapauksessa Einstein siis pieksee Darwinin, riippuu täysin tapauksesta kumpi näistä herroista on vahvoilla. Ja juuri tämä ero on tärkeä osa mikä pitää leikin mielenkiintoisena. On hauskaa saada toinen polttamaan sormet, juuri kun hän on luullut olevansa minua älykkäämpi. Vaikka mies ajattelee usein munalla, välillä kaksi kivestä vie ajattelun sille tasolle että huhhui

Lainaan nyt SUN TZUn yhtä taktista neuvoa mikä auttaa pitämään hauskaa. "After crossing a river, you should get far away from it (Chapter 9, n.9)"
-no ottakoon nyt tuon kuka miten ottaakaan.
Arvoin kyseisen aatteen kirjasta, jos et tiedä kuka on SUN TZU etkä ole kuullutkaan teoksesta nimeltä The art of war, ei sinulla ole oikeutta suuttua mistään mitä olen kirjoittanut.

Sekavan sanaoksennuksen lopuksi myönnän toivovani että jokin merkityksellisempi on toivottavasti minullekkin tulossa. Kun saan sen auton kiinni, haluan myös tietää mitä teen sillä. Etten mokaa kaikkea kuin joskus kauan sitten ensimmäisen kerra. 

Lupaan panostaa tekstiin jatkossa enemmän kuin 15min ja eiköhän aiheeseen saada paneuduttua enemmän jatkossa. 
-Lupiini

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tätä on rakkaus

Pelkästään intohimon ja ensihuuman luoma illuusio välittämisestä, jostain syvemmästä yhteydestä, jota ei todellisuudessa ole edes olemassa. Olettaen nyt että edes todellisuutta on olemassa. Mutta kuitenkin, kyseessä on vain jonkinlainen outo aivokemiallinen reaktio, jonka vaikutus lakkaa hiljalleen ja johtaa lopulta ainoastaan aiempaa suurempaan sisäisen tyhjyyden tunteeseen. Runollista ja surullista.

No ei oikeasti, hyi helvetti. Kuka nyt tuollaista jaksaisi ajatella. Oikeasti rakkautta on se, kun saa jälleen tuntea useista toistuvista kielloista huolimatta Tummentuneen lehtomaitikan paksut ja irstaat nakkisormet niillä yksityisillä paikoilla, joille pääsy pitäisi olla vain henkilöllä itsellään ja tietyillä katolilaisilla papeilla. Siis jos sattuu olemaan kuoripoika ja pitämään sellaisesta. Itse en suuremmin välitä, ehkä sen takia rakkauskäsityksenikin on aikojen saatossa hieman samentunut. Miehinen kosketus vartalolla harvoin tuntuu niinkään hyvältä. Varmaankin se saattaa johtua kosketuksen vahvasti homoeroottisesta latauksesta, joka nyt vaan ei millään lailla satu sopimaan ahtaaseen ja ahdistuneeseen heteromaailmankuvaani. 

Ihmiseen kohdistuvaa rakkauta ei pitäisi olla edes olemassa, tavallaan se on luonnotonta. On mahdotonta ylläpitää ikuisesti yhtä vahvaa tunnetta samanlaiseen ihmisolioon, joka kuitenkin väistämättä ajattelee aina ensisijaisesti itseään, mikä lopulta johtaa aina vähintään jollain tavalla suhteen pilaaviin ristiriitoihin. Se ei ole väärin, se on normaalia. Ajan myötä lopputulemana on parhaimmillaan kyllästyminen, pahimmillaan murhanhimo, joka ajaa toisen kuolemaan ja toisen vankilaan. Miksi siis käyttää aikaansa tällaiseen turhuuteen, jopa tuhoisaan yhteiskunnan opettamaan tapaan, kun rakkautensa voi kohdistaa paremminkin. Alkoholi ja muut päihteet ovat hyvä kohde, ne ottavat paljon, mutta myös antavat paljon käyttäjälleen. Ennen kaikkea ne ovat rehellisiä. Ne eivät anna valheellisia lupauksia valoisasta tulevaisuudesta, vaan rakastaja tietää alusta alkaen niiden johtavan hienoja ja huonoja hetkiä sisältävän matkan jälkeen synkkään päätökseen, ehkä kuolemaan. Aivan kuten ihmistenkin välinen rakkaus, joka vain ei ole alusta lähtien yhtä rehellinen vaan ennen kaikkea suorastaan petollinen.

Saavatko muuten vanhemmat enää nykyään kotona tai opettajat koulussa opettaa lapsille, että lautanen pitää syödä tyhjäksi eikä ruokaa saa heittää roskiin, koska Afrikassa lapset näkevät nälkää? Eikö se ole rasistista, suorastaan malliesimerkki halventavasta vihapuheesta?

-Vyöruusu




perjantai 4. maaliskuuta 2016

Juopuneet terälehdet

Jos innostus kirjoittamista kohtaan riitää sekä tirkistelynhaluisia lukijoita löytyy, tästä blogista pääset tulevaisuudessa lukemaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä kolmen ajoittain elämäänsä kyllästyneen, mutta silti edelleen joistain harvoista asioista nauttivien nuorten miesten kertomana. Ja kun sanomme kaikkea, todella tarkoitamme sitä. Aiheet saattavat vaihdella seesteisestä aamukahvihetkestä aina aamuöiseen pirihuoran nussimiseen paikallisen Jonnelan paskahuussissa. Ehkä hieman raflaavaa ja kliseistä, mutta koemme silti internetin ehdottomasti kaipaavan vielä ainakin yhtä valkoisten epätavallisten heteromiesten arjesta kertovaa "lifestyleblogia".

Tällä blogilla tulee siis olemaan kolme kirjoittajaa, Vyöruusu, Tummentunut lehtomaitikka sekä Lupiini. Nimet kuvaavat kutakin henkilöä osuvasti. Vyöruusu aiheuttaa ihmisissä vitutusta, Tummentunut lehtomaitikka on synkkä, mieleltään suorastaan häiriintynyt ja Lupiini on jo virallisen määritelmänsä mukaan haitallinen vieraslaji. Meitä kaikkia kolmea yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa ajoittain kyltymättömäksi kasvava rakkaus alkoholia kohtaan sekä krooninen epäonnistuminen elämässä korkeista odotuksista huolimatta. 

Jos tätä blogia lukiessa onnistut joskus pahoittamaan mielesi, olemme onnistuneet. Miksi muilla pitäisi olla kivaa, kun ei meilläkään kerran yleensä ole? Tarkoitus ei ole kuitenkaan vaikuttaa katkeralta, koska sellaisia me emme kuitenkaan ole. Tai jos olemmekin, niin korkeintaan itseämme kohtaan. Lisäksi tarkoitus ei ole aiheuttaa pelkästään sielua kalvavaa inhoa, vaan ajoittain jopa naurua sekä mahdollisuuksia tienata rahaa erittäin edistyksillisillä vetovihjeillä, joiden osumisprosentti lähentelee Lupiinin rasvaprosenttia ja voin vannoa, että se ei ole ihan pieni luku se.