keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

"Juo vaan vettä"

Siis saatana. Kyllähän minä vettä juonkin. Se on hyvää. Juon sitä liikaa, olen kuulemma juonut pienestä lapsesta asti ja aion juoda jatkossakin. Vähintään 5 litraa päivässä on sopiva määrä ja kusellakin on kiva käydä. Mutta sitten kun pyydetään baariin ja joutuu ilmoittamaan, että ei taas olisi varaa näin opiskelijana lähteä baarihinnoilla vetämään perseitä, niin vastauksena tulee, että "juot sitten vettä vaan." No en helvetissä juo, juo itse. Ei lähestulkoon alkoholisoituneelle ihmiselle sanota noin. Minullakin on tarpeeni ja tavalla tai toisella ne on tyydytettävä. Yleensä sillä toisella, tässä tapauksessa alkoholilla. Oikeastaan sama kuin pyytäisi läskin buffettiin syömään ja antaisi sille porkkanan järsittäväksi ja pyytäisi katsomaan vierestä, kun itse syö. Onhan se halvempaa ja toki terveellisempääkin, mutta uskoisin silti moisen epäkunnioittavan käytöksen jälkeen löytäväni kyseisen porkkanan tungettuna syvälle perseeseeni. En usko, että kokisin sitä nautinnollisena.

Sanoin äsken rumasti itsestäni. Olen saattanut sanoa aiemminkin. En ole alkoholisti, ainakaan vielä enkä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka sisälläni pieni pitkäkaulaisen valtionmonopolimme vakioasiakkaan siemen hiljalleen kasvattaakin rihmastoaan. Valehtelisin jos väittäisin, etten nauti alkoholin mausta, sen mukanaan tuomasta lämpimästä itsevarmuuden tunteesta ja suusta ulostautuvien lennokkaiden paskapuheiden tulvasta. Lentokenttien ja laivojen tax-free -kaupoissa suuni venyy auttamatta hymyyn, kun näen hyllyt täynnä kauniita ja erilaisia pulloja täynnä sielunmaisemaa kohottavaa nektaria. Eikä aina tarvitse olla pullo, yhtä lailla kontti keskiketterää sängyn alla piilossa pitää olon turvallisena ja pahat unet poissa. En siis ole alkoholisti, saatan olla matkalla sellaiseksi, mutta en missään nimessä halua päätyä siihen pisteeseen tarkoituksella sen mukanaan tuomasta tyylikkään rosoisesta imagokuvasta huolimatta. Viihdyn oikein hyvin säännöllisenä kohtuukäyttäjänä ja sellaisena pysyn toivottavasti jatkossakin.

Hypätäänpä tämän lyhyen pakinani loppuun jälleen johonkin aivan muuhun aiheeseen. Tällainen pieni ajatusleikki, koskee osittain myös yhtä tämän hetkisistä median lempilapsista, Axl Smithia. Salakatselu on ilmeisesti tässä viimeisen vuosikymmenen aikana yleistynyt rikoksena merkittävästi, luonnollisesti varmaan siksi, että tekniikka on kehittynyt huimasti eikä enää tarvitse virittää sitä kaitafilmikameraa jotenkin piiloon sängyn viereen ennen panosessioita tai porata reikää kylppärin seinään päästäkseen vakoilemaan pikkuserkkua suihkussa. Tässä välissä haluan nostaa esiin, etten koskaan itse ole syyllistynyt mihinkään vastaavaan, ainakaan kameralla varustettuna. Mutta kuullessani tästä Akselin kirjan sisään kaiverretusta valvontakamerasta huolestuin. Olenko kenties itse voinut joutua uhriksi? En toki sentään Axl:n toimesta, vaikka uskoinkin vakaasti herran olevan homoseksuaali ennen tämän asian julkituloa. Tosin enhän itsekään vieraile b-rapun puolella korkeintaan kuin vain ja ainoastaan puhtaasti naisseurassa. Tai no ei tietenkään kirjaimellisesti puhtaasti.. Mutta ymmärrette varmaan.

Mutta niin. Tämä kaino huoleni. Aikoinaan tapaillessani yhtä tyttöä, oli tämän naikkosen sängyn vieressä olevalla pöydällä aina sellainen pieni nalle istuvassa asennossa haureutta harrastaessamme. Sen katse tuntui minusta aina häiritsevältä, jopa hieman suoritukseenkin vaikuttavalta. Silmät heijastelivat valoa kimaltavasti ja nyt pelkään, että onko niihin silmiin voinut olla piilotettuna kamerat? Onko mahdollista, että joskus vielä alan amatöörisivuja selaillessani törmään materiaaliin itsestäni? Nauraako poliisi minulle, jos menen jakamaan huoleni heidän kanssaan? No, ehkä parempi jättää nämä kysymykset vaille vastausta.

-Vyöruusu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti