Seksistä ja matematiikasta a'la Iida Rauma

Ajoittain, kun kyllästyn ympärilläni oleviin ihmisiin (tätä tapahtuu usein) tai he kyllästyvät minuun (tätä tapahtuu useammin), vietän yksinäiset hetkeni muun muassa lueskellen kirjoja. Parempaa ajantappokeinoahan maailmasta ei löydy, se on tiedetty jo vuosisatojen ajan. Jostain syystä kirjallisuus lukeutuu ja on jo kauan lukeutunut yhdeksi kolmesta elämäni peruselementistä, jotka saavat keskenään nauttia rakkauteni muille jakamattomasta huomiosta. Kaksi muuta ovat jo aiemmin mainittu alkoholi sekä jalkapallo, josta lisää joskus myöhemmin. Mutta kirjallisuus, joskus aikoinaan heikoimpina hetkinäni päädyin jopa melkein opiskelemaan sitä yliopistoon pääaineena. Sen luodin onneksi lopulta väistin, työttömyys on tarpeeksi suuri riski jo muutenkin, ilman humanistiseksi koulutukseksi naamioitunutta riippakiveä.

Mutta tässä kirjoituksessa ei ollut tarkoitus kertoa itsestäni, vaikka lievästi narsistisena ihmisenä siitä nautinkin, vaan käsitellä Iida Rauman viime vuonna ilmestynyttä teosta Seksistä ja matematiikasta. Kovinkaan kummoista proosa-analyysia tästä ei tule, koska sellaista en ole kirjoittanut aikoihin ja rutiini puuttuu, mutta joihinkin seikkoihin on mielenkiintoista päästä tarttumaan. Ensimmäiseksi on kuitenkin varmasti joiden pettymykseksi todettava, että runkkumatskua tästä kirjasta ei kannata nimestään huolimatta havitella. Seksi ja seksuaalisuus on toki yksi teoksen kantavista teemoista ja jonkin sorttisia eroottisia kohtauksiakin löytyy, mutta kovin graafisia ne eivät ole ja hyvä niin. Teos on joistain puutteistaan huolimatta tarpeeksi ansiokas jo itsessään eikä se tarvitse pornokirjan mainetta ollakseen mielenkiintoinen.

Tarina alkaa Berliinistä, jossa kirjan päähenkilö, matemaattinen nero Erika työskentelee paikallisen yliopiston matematiikan laitoksella. Samassa paikassa on myös suomalainen kollega Tom, jonka raiskausyrityksen kohteeksi Erika joutuu ja palaa sen vuoksi Suomeen. Sen jälkeen palataan nykyhetkestä taaksepäin ja takaumien avulla ryhdytään käsittelemään Erikan lapsuutta ja nuoruutta, sitä kuinka ainakin omasta mielestäni autistisia piirteiä omaava lapsinero kohoaa sosiaalisen kanssakäymisen tuottamista vaikeuksista huolimatta matemaattisen maailman huipulle. 

Erikalla on pikkusisko, lievästi kehitysvammainen Emilia, joka tuntuu olevan siskoksista enemmän vanhempien suosiossa. Erika taas vaikuttaa olevan tarinassa myös paljon esillä olevien isovanhempien, etenkin Rehtorin, joka Erikan lahjakkuuden ensimmäisenä huomaa, suosikki. Itse näin Emilian lähestulkoon Erikan täydellisenä vastakohtana, älyllisesti hieman vajavaisena, mutta silti iloisena ja ulospäin suuntautuneena. Erikalla itsellään kun älykkyyttä kyllä löytyy muille jaettavaksi asti, mutta ihmisten ymmärtäminen ja etenkin puhuminen tuottaa suuria vaikeuksia. Ajoittain Erikan puheen tilalla kirjassa vuorosanoina esiintyvät kolme pistettä saavat lukijan paikoitellen lähes raivostumaan, eikö se oikeasti saa sanaa suustaan?

Takaumat kuljettavat ajallaan Erikan Helsinkiin, jossa tämä aloittaa matematiikan opinnot yliopistolla. Opiskelun ohessa elämään tulee sisältöä myös ensimmäisen oikean ystävän, Annukan ja jonkinlaisen poikaystävän, Henrikin muodossa. Annukka on ylimitoitetun paksulla Oulun murteella pälättävä puhekone, jota useimmiten ei tunnu häiritsevän Erikan jostain syvältä kumpuava hiljaisuus. Henrik taas on lähinnä kerronnallinen työväline, ei kovinkaan syvä hahmo, jonka kautta päästään käsittelemään Erikan seksuaalisuutta sekä vaikeutta ymmärtää myös sitä ihmissuhteiden monimutkaisinta muotoa, parisuhdetta. 

Kun tarinassa on palattu takaisin nykyhetkeen ja Erika on ymmärtänyt myös Tomin palanneen takaisin Suomeen jatkamaan tämän vainoamista, hypätään tarinassa käsittelemään kirjan ehkäpä toiseksi päähenkilöksi laskettavaa Tuovia. Ensimmäinen ajatus tämän tapahtuessa oli, että ei taas, eikö näitä kahden tai useamman henkilön kautta kerrottuja teoksia löydy suomalaisesta nykykirjallisuudesta jo ihan tarpeeksi ennestäänkiin. Pettymys hälvenee kuitenkin pian, Tuovi osoittautuukin mielenkiintoiseksi ja monitahoiseksi hahmoksi. Olisi helpointa sanoa, että Tuovista päällimmäisenä mieleen jää sukupuolen vaihtaminen naisesta mieheksi, mutta näin ei kuitenkaan ole. Siitäkään huolimatta, että välillä unohtuu, kumpaa sukupuolta Tuovi oikein edustikaan. Välillä sitä on vaikea ymmärtää, vaikka se selkeästi ilmoitetaankin. Kun Tuovi käskee teini-ikäisen Janetten imeä kulliaan, lukija jostain syystä silti ajattelee Tuovia osittain naisena, johtuen ehkä henkilön ajatusmaailmasta, tavasta puhua tai menneisyydestä. Luultavasti etenkin viimeksi mainitusta. Osaltaan Tuovi on sekä mies että nainen, jonkinlainen hybridi.

Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin rakkautta kaipaava, biologian opinnot kesken jättänyt ituhippi. Menneisyydestä löytyy vaikeita asioita, muun muassa teiniaikojen rakkaustarina, joka päättyi tavallaan muiden pakottamana ja lopulta lopullisesti hieman surullisemmalla tavalla. Maailmankuva ja ideologia on selkeä, kunnes Tuovi ehkä loppua kohden ymmärtää niiden merkityksettömyyden, yhden ihmisen kyvyttömyyden vaikuttaa lopulta mihinkään. 

Siitä ei pääse mihinkään, että tämä kirja eittämättä on yksi parhaista, joita yksikään suomalainen kirjailija on viime vuosina julkaissut. Nopeasta juonenkuljetuksesta huolimatta teos on helppolukuinen ja ennen kaikkea viihdyttävä eikä siinä kovin montaa lukuhetkeä mene, kun lähes 500 sivua on luettu läpi. Ajatuksiin kirja myös jää pyörimään, mikä lienee väistämätöntä, koska teos käsittelee niin useaa eri teemaa, että vähintäänkin yksi niistä ellei useampikin varmuudella koskettaa lukijaa.

-Vyöruusu